Nonni, nyt on eka JOPOn työjakso suoritettu mallikkaasti loppuun saakka. Oli tosi hienoa olla työjaksolla Heinolan lintutarhalla, missä on aivan mahtavat työkaverit ja se tunne kun tiedän, että minuun luotetaan ja sain yksin käydä hoitamassa papukaijoja (papukaijat ei oikeasti ole niitä helpoimpia lintuja). Nyt tämän viimeisen viikon olinkin kokonaan talvitarhalla eli papukaijojen luona. Viimeisen viikon aikana meinasi vähän nousta semmonen känkkäränkkä päälle kun joutui heräämään niin aikasin. Hyvin kuitenkin selvisin!
Sain tänään luvan kuvata lintuja ja kuvailinkin oikeastaan vain papukaijoja talvitarhalla ja muutaman joutsen kuvankin sain räpsästyä.
Neitokakaduja |
OTTO POIKA |
Verde, olisikohan hän ehkä siniotsaamatsoni. Ihan varma en ole. |
vas. hypridiara ja oikealla sinikelta-ara. Hypridiara titääkseni tarkoittaa punakelta-aran ja sinikelta-aran risteytystä. Hypridit eivät voi esimerkiksi lisääntyä ollenkaan. |
Minttu, Villestä en saanut hyvää kuvaa kun se yritti nokkia nii ei voiu kauheen lähelle mennä.. |
Työpaikka ohjaajan arviointi minusta työntekijänä:
(5=kiitettävä, 4=hyvä, jne...)
- Työaikojen ja sopimusten noudattaminen 5
- Työtehtävistä huolehtiminen
- Itsenäisyys ja vastuullisuus 5
-Oma-aloitteisuus 4
-Huolellisuus 5
- Työyhteisöös sopeutuminen 5
- Kiinnostus uusien asioiden oppimiseen 5
Lyhyt kirjallinen arvio oppilaan onnistumisesta työpaikalla:
Tunnollinen, innostunut nuori, joka sopeutuu hyvin eläinalalle.
Mitä oppilas on oppinut työpaikalla?:
Oppinut tuntemaan lintulajeja, ruokintaa sekä lintujen käytöstä.
Tosi kivat kolme viikkoa takanapäin! Suosittelen kyllä jos olet yhtään kiinnostunu linnuista, niin hae lintutarhalle TOPpiin, TETtiin tai työjaksolle taikka ihan KESÄTÖIHIN!
Tänään me Urpon kanssa suunnataan kohti lahtea ja ensimmäisiä toko epiksiä! Pitäkää peukkuja!
Huomenna siis uusi postaus mitä tänään tapahtuu!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti