30. tammikuuta 2017

uusittu rotupostaus

Viime rotupostaus oli suoraan sanoen paska koska tein sen niin kiirrellä ja todella epähuolellisesti. Joten tässä uusi ja huolellisesti tehty!

Mun lempirotuihin kuuluu ehdottomasti melkeimpä kaikki FCI 1 ryhmän koirat. Onhan ne kaikki lammas ja karjakoiria eli melkein kaikki myös paimenkoiria. Pidän kyllä myös noutajista, mutta paimenet on vieneet sydämmen. Meidän australianpaimenkoirat, kavereiden bordercolliet, hollanninpaimenkoirat ja belgianpaimenkoirat ovat just niitä mistä minä haaveilen.

Aloitettaisko vaikka tästä lempparista eli hollanninpaimenkoirasta.

Hollanninpaimenkoirissa on tosiaan kolme karavamuunnosta (pitkä, lyhyt ja karkea). Itse pidän eniten lyhyt ja karkeakarvaisista. Hollanninpaimenkoirissa ihailen sitä miten ne toimii kaikissa hommissa. Holsku tekee kaikista mieluiten töitä just sille omalle ohjaajalleen ja ne vaan haluaa tehdä lisää ja lisää hommia. Mun tuntemat holskut (lyhyt ja pitkäkarvaset) eroavat toisistaan todella paljon. Syy miksi en halua pitkäkarvaista on siinä, että ainakin mun tuntemat ovat huomattavasti epäröivempiä vieraita kohtaan kuin lyhytkarvaiset. Tämä toki riippuu erittäin paljon pentuajan sosiaalistamisesta ja koulutuksesta ylipäänsä.
 Minä haluan jotain erilaista kun australianpaimenkoira ja pitkäkarvainen holsku muistuttaa luonteeltaan todella paljon aussieta. Vosisko sanoa että ne ovat oikeasti niitä paimenkoiramaisia jos paimenkoiran kerran kuuluu olla varautunut esim. uusia ihmisiä kohdatessa. Harmittaa kun en ole päässyt vielä tutustumaan karkeakarvaiseen hollanninpaimenkoiraan. Monet puhuu, että ne voivat myös olla varautuneita uusia ihmisiä kohtaan.
Ulkonäöllisesti pidän enemmän karkeakarvaisesta. 
Hollanninpaimenkoira soveltuisi myös todella hyvin kaikkeen palveluskoiralajeihin. Toki aussiekin soveltuu, mutta ainakaan Urpoa en näe suorittamassa tottiksia ja hakuja..







Bordercollie

Bordercolliessa tykkään näistä paimenlinjaisista rimppakintuista. Bordercollie olisi huomattavasti terävempi oppija kuin australianpaimenkoira. Bordercollieissakin puhutaan paljon siitä epävarmuudesta vieraita kohtaan, mutta toisaalta minulle riittää se että antaa tuomarin koskea näyttelyissä ja kokeissa. Tarkoitukena ei ole liittyä mihinkään koirakavereihin ja tehdä koirasta super sosiaalista. Koska puhutaan, että bordercollie on terävä ja nopea oppimaan, on se silloin myös nopea oppimaan vääriä asioita. Australianapaimenkoira taas oppii hieman hitaammin ja tämmöisellä aloittelija kouluttajalla on aikaa miettiä miten opettaa asiat oikein. Bordercollie oppi yhden asian yhdestä opetuksesta ja jos opettaakin väärin, on sitä vaikea alkaa korjaamaan.





Ceskoslovensky vlcak 

Tätä rotua ihailen vain ulkonäön takia. Älyttömän kauniita, mutta arkoja koiria. Nämä ovat niitä kuuluisia yhden ihmisen koiria. Joskus tulevaisuudessa tulen ottamaan tämän rotuisen koiran, mutta en näe ceskoslovenskyä harrastuskoirana. En ainakaan itselläni. 

kuva netistä

FCI 2
Cane Corso

CC on ainoa rakenteeltaan "staffimainen" minkä ottaisin jos voisin. Täydellisen kokoisia jotka soveltuvat aika hyvin myös harrastamiseen. Rotu jonka kanssa et pärjää ilman huumorintajua. Cane Corsot ovat suht vaativia kovapäisyyden takia, tämäkin toki on yksilöllistä. Ne ei ehkä ole yhtä aktiivisia kuin paimenet mutta ovat kuitenkin semmoisia etteivät pärjää ilman tekemistä. 

(C) Hanna-Maria
(C) Hanna-Maria

Tanskandoggi

Meillä on mun lapsuudessa ollut ainakin yksi doggi jonka muistan. Narttu joka oli vähän turhan sählä ja ei tullut kaikkien kanssa toimeen. Juoksi mm. lasiovesta läpi ja sen jälkeen jalat aivan verillä ja paskana. Tuo ei kuitenkaan vienyt kiinnostusta dogeista pois. Tanskandogit ovat hirmu mielenkiintoisia ja ne soveltuvat melkeimpä kaikkeen harrastamiseen (PK oikeuksista en tiedä). Todella kivan kokoisia isoja koiria joka ei jää jalkoihin. Oikeanlaisella koulutuksella kunnioittaa ihmistä joka tilanteessa ja rakastavat olla lähellä. Olen kyllä suunnitellut joskus ottavani dogin, mutta en ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. 

FCI 3

Tässä ryhmässä ei oikein ole mun rotuja, mutta jos joku pitäisi päättää niin Jackrusselinterrieri. Meiltähän näitä kaksi kotoa löytyykin ja ovat kyllä oikein kivoja koiria. Tekevät töitä namin ja lelun eteen. Mutta en siltikään osaa ajatella itselleni russelia.



FCI 4 johon kuuluu siis vaan mäyräkoirat, joten jätetään tämä väliin..

FCI 5

Faaraokoira

Nuorempanahan haaveilin faaraokoirasta todella paljon. Aivan mahtavia ja kivoja koiria. Muutamissa näyttelyissä olen kehän laidalla käynyt näitä ihailemassa. Faaraokoirilla ei löydy sitä miellyttämisen halua kovinkaan paljoa, mutta ulkonäöltään ovat todella kauniita! Faaraokoiran kautta voisi tutustua myös vinttikoira lajeihin.



FCI 6

Rhodesiankoira

Koira joka soveltuu harrastamiseen, sopeutuvat uusiin tilanteisiin ja tulevat toimeen kaikkien kanssa, mutta tietävät kyllä omat rajansa eivätkä päästä kaikkia lähelle. Kaunis ja yksilöllinen rotu. Todella voisin kuvitella itseni rhodesiankoiran omistajaksi! Myös näitä käytetään vinttikoira kilpailuissa. Massiivisia mutta nopeita.





FCI 7

Roturyhmä joka ei kuulu omiin suosikkeihin ollenkaan. Tästä ryhmästä tykkään eniten karkeakarvaisesta saksanseisojasta ja weimarinseisojasta. Sen kummemmin en osaa roduista kertoa, kun niistä mikään ei oikeen ole minun rotu.


FCI 8

Labradorinnoutaja

Ihania koiria, jotka ovat aina hyvällä päällä. Jos ei paimenta niin sitten noutaja. Haaveena olis saada ammattikouluaikana labbis, tulli tai opasprojektiksi ja sitä kautta päästä tutustumaan rotuun. Toki haaveilen myös paimen (sakemanni tai malikka) projektista jolloin myös pääsisin tutustumaan kyseisiin rotuihin. Labradorinnoutaja soveltuu myös todella moniin lajeihin.



Sileäkarvainennoutaja

Tuntemani flatit ovat todella energisiä ja hauskoja koiria. Just semmosia "lällyttely" koiria joilta voi vaatia mitä vaan ja ne heittää kaiken leikiksi ja nauttivat elämästä vaikka mitä tapahtuisi. Ovat suht helppoja koiria ja soveltuisivat vaikka ensimmäiseksi koiraksi aloittelevalle koiraharrastajalle. 
Itse en ottaisi flattia koska omiin tarpeisiin terävyys ei riitä. Toki kaikki koirat ovat yksilöitä, mutta mä toivon nopeaa ja terävää koiraa (Urpohan ei tätä ole XD)





FCI 9

Kromfohrländer

Jos pitäisi valita russeli vai länderi, niin ehdottomasti länderi. Miellyttämisen halua löytyy ja soveltuvat erinomaisesti agilityyn ja rally-tokoon, miks ei tokoonkin. Kyllä mä joskus haluan olla länderin omistaja. En yleensä pidä alle 40cm koirista, mutta länderi ja prahanrottakoira ovat sellasia mitkä aijon joskus omistaa! 


Prahanrottakoira

Todella pieni taskukoira jonka kanssa olisi kiva kokeilla tokoa ja aksaa. En ole koskaan tehnyt niin pienen koiran kanssa oikeastaan mitään. Kouluttaminen olisi todella erilaista ja fyysisesti vaikeampaa kuin ison koiran. 




FCI 10

Unkarinvinttikoira

En tähän oikeen osaa sanoa mitään, miksi just unkarinvinttikoira, kun vinttikoirat ovat melkeimpä kaikki niin samanoloisia. Unkarinvinttarit ovat mun mieleen kivan kokoisia ja tuntemien koirien perusteella oikein mukava luoteisia.


Mutta kyllä se australianpaimenkoira on aina se ykkönen hollanninpaimenkoiran rinnalla. Se mitä aussie antaa niin sitä ei saa miltään muulta koiralta. Kuitenkin bordercollieta muistuttava, mutta kuitenkaan ei lähellekkään bordercollie. Urposta en luovu ennenkuin aika jättää!











Tuossa oikeastaan oli tämänhetken lempirodut ja suurinosa semmoisia mistä haaveilen kovasti. Minkä rotuisesta koirasta sinä haaveilet? Tai minkä koiran aijot seuraavaksi ottaa?

HUOM! Kuvia on lainattu netistä ja suurinosa kuvista on lainattu eläinvalokuvaaja Aino Vakkilaisen sivuilta!




28. tammikuuta 2017

Annettaisko koirien olla koiria?

Me ei olla tälläkään viikolla pahemmin treenailtu. Paljon ollaan lenkkeilty ja käyty koira kavereiden kanssa juoksemassa. Huomaa kyllä, että Urpo alkaa olemaan taas semmonen että nostaa kierrokset nollasta sataan ja ei tottele mitään. Pitäs varmaan pikkuhiljaa taas alkaa reenailee, ettei toi kohta syöksy läpi seinien.. 

 
Päädyin ostamaan Canon eos 70D rungon ja siihen kaveriksi Tamron AF 18-200mm objektiivin. Molemmat ostin käytettynä ja kamera tulikin perjantaina. Jospa nyt sitten opettelisi oikeasti kuvaamaan eikä vaihda kameraa siinä toivossa, että kuvista tulee parempia. Nyt saa virallisesti leikkiä kameralla. 
Todella paljon haluaisin ostaa lightroomin, mutta mun kuukausi rahasta ei kyllä jää kymppiä ylimääräistä.. Täytyy odotella vielä muutama vuosi niin rahaa saattaa jopa jäädä lightroomin maksamiseen. Nyt käytössä Windowsin oma kuvanmuokkaus ja Gimp 2. Molemmat ihan hyviä, vaikka ei mitään verrattuna lightroomiin.
Niin kova halu oppia kuvaamaan paremmin, niin päätimpä sitten ottaa yhteyttä Unetun hevostilalle missä vielä vuosi sitten kävin aktiivisesti ratsastamassa. Päätettiin, että menen Helmi-Maaliskuussa joku sunnuntai päivä yksilökuvaamaan heidän kaikki hevoset. Todella mahtavaa!
Toivon myös, että saisin ottaa ns. teemakuvia.
Tarkoituksena on nyt kerätä rahaa johonkin 50mm objektiiviin. Saa vinkata jos joltain löytyisi käytettynä ;) Ja tosiaan ihan vaan harjottelu mielessä haluan mennä kuvaamaan tallille hevosia, joten mitään korvauksia ei ole tarkoitus pyytää.

kuva netistä

Puhuttaisiinko hieman laumakäyttäytymisestä?

Tiistaina tapahtu jotain minulle täysin uutta, kun oltiin Fodon (Tanskandoggi), Edin (seropi) ja Urpon kanssa lenkkeilemässä jäillä.
Tarkalleen en tiedä mitä tapahtu, mutta pysähdyin lenkkeily kaverin kanssa etsimään puhelimella tietoa siitä miksi jäät paukkuu ja miks niihin tulee railoja.. Huomasin, kun Urpo meni jo edellä ja se ei pysähtynyt vaan jatko matkaansa yhdelle rannalle metsään. Fodo ja Edi jäi molemmat meidän luo kiltisti odottamaan. Ihmettelin, kun Urpo vaan meni eikä huomannu ollenkaan, että pysähdyttiin ja se ei ole koskaan tehnyt noin. Huusin Urpoa nimellä kaksi kertaa ja vihelsin kolme kertaa, eikä se reagoinu mitenkään. 
No me päätettiin lähteä sitten kävelemään toiseen suuntaan, että kyllä Urpo varmaan tulee perässä kun tajuaa että jätetään se. Urpo kyllä tuli melkein heti perään, mutta Fodo (lauman vanhin uros, tietää kyllä olevansa johtaja, kun Edi ja Urpo on ihan kakaroita) ajoi Urpon pois laumasta, se ei päästäny Urpoa meidän ihmisten luo. Kaverini sanoi että Fodo ajaa siksi pois laumasta, koska ensinnäkään Urpo ei tullut kutsusta luo eli ns. Fodo ei hyväksyny sitä, että Urpo ei totellu. Minä uskon tuohon väitteeseen kyllä, mutta toiset ajattelevat, että ei koira osaa ajatella noin.
Kaverini sanoi, että Fodo pitää Urpon niin kauan pois meidän läheltä kunnes annan luvan Urpolle tulla luo. Hetken odottelin ja väite piti paikkansa. Kutsuin Urpon luo ja se oli selvästi tosi nolona ja "pahoillaan." Jatkettiin lenkkiä ja Urpo ei enää lähteny minnekkään.

Musta tuntuu että ihmiset rajottaa nykyään aivan liikaa koirien tekemisiä. Jos Fodo olisi mun koira, olisin todennaköisesti kieltänyt sitä tekemästä niin jos en olisi tiennyt mitä siitä seuraa. On todella hienoa nähdä miten koirat oikeasti kunnioittavat toisiaan ja koirakin voi opettaa koiraa tavoille. Urpo ihan selvästi tajusi, että oli tehnyt väärin.

Eikö se mene susi laumassakin niin, että jos joku ei kunnioita sitä alfa naarasta tai urosta niin se saatetaan hetkellisesti ajaa pois laumasta?

 kuva netistä



Viikonloppuna ollaan paljon lenkkeilty ja opeteltu käyttämään kameraa! Alla kuvasaldoa viikonlopulta. Ja muutamia editoituja.
Raakaversio
 Gimp 2.8 editoitu
 Raakaversio
Gimp 2.8 editoitu


Maanantaina mulla alkaa työjakso Koira-Kikalla. Ihan super siistiä!
Nyt ainakaan pariin viikkoon ei keritä reenaamaan yhtään kun työajat on klo12-18..Sen jälkeen olis tasan kaks viikkoa jyväskylän kokeeseen johon toivonmukaan päästään lähtemään.