31. joulukuuta 2016

Vuoden viimoset reenit

Lähdettiin perjantaina lahteen illalla treenaamaan. Mä aattelin että teen Urpon kanssa kisanomaisen, koska ens lauantaina on Heinolassa TOKO epikset. 

Urpo teki todella hyvin ja oli kokoajan mukana. Vire oli kiva, mutta heti ensimmäisenä tehtiin paikkis jossa oli liian korkea vire joten se meni pelkäksi piippaamiseksi ja hallin pohjan haistelemiseksi. Kuitenkin palkkasin siitä ja jatkoin muita liikkeitä. 
En jaksanut alkaa enempää hiomaan sitä. Nyt tiedän että kokeessa paikkikseen mentäessä en saa puhua Urpolle mitään muuta kun lähellä olemis käskyn, näin ollen se ei paineistu.

Seuraamista tehtiin yks kokonainen pätkä ja kontakti pysy ihan kivasti.  Mulla on tapana antaa tupla käskyjä mikä on huono sitten kokeessa.
Arvosanaksi antaisin 7

Estehyppyä tehtiin ja se oli ihan kympin arvoinen suoritus! Hyvä vauhti ja suora sivulle tulo. 10+++

Kaukot toimii nykyään myös kivasti! Ei oikeestaan mitään lisättävää niihin. Arvosanaksi 9

Kapulanpito oli huono koska lainattiin kapulaa hallilta, eli se ei ollut se oma kapula. Kuitenkin myöhemmin otettiin vielä omalla kapulalla ja se sujui tosi kivasti!
Arvosanaksi 8 

Liikkeestä maahan oli ihan ok. Kontakti hävis ihan kokonaan... Mutta maahan meni kyllä heti käskyn saatuaan.
Arvosanaksi 7

Luoksetulossa Urpo tipauttaa raviin aina. Joten otin sitten läpijuoksuja. Eiköhän siitäkin ihan kiva saada!

Kokeenomasem jälkeen Urpo meni tauolle ja mä otin muutamia kuvia joulahja rahoilla ostetulla zoomilla!! 

 Hurja Supu :D

 Hyppis


Narri


Ihan kivaa settiä tolla zoomilla saa, vaikka se ei se paras olekkaan.

Urpon kanssa tein myös aksaa ja on tuo kyllä helvetinmoinen tykki.. Ootan vaan kesää, kun Heinolaankin aukeaa ulko aksa kenttä nii pääsee tekemään aksaa enemmänkii. 

Alma saattaa päästä mun luo kesäksi, laihdutus kuurille ja toiseksi treenattavaksi koiraksi! Toivon todella että Alma pääsis tänne. Kamala ikävä kokoajan kun niin harvoin Almaa näen.

Tein myös videon meidän vuodesta 2016!

27. joulukuuta 2016

Joulu on vihdoin ohi!

Pahoittelut etten ole kirjoittanut taas vähään aikaan. Motivaatio blogin kirjoittamisesta loppu ihan täysin, nyt yritän löytää motivaationi. 

Me saatiin joululahjaksi vaikka ja mitä kivaa, kuvia ei ole mutta voin kertoa mitä kaikkea saatiin. 

Kotirauhalta minä sain ihanat mustat lakanat, jotka todellakin ovat kivat jos taloudessa asuu pitkäkarvainen kurankantaja koira.
Urpo ja mä saatiin treenikamoja. Sain kivan treeni kassin koiramessujen logolla, iso ja tilava, useammalla taskulla, kiva kantaa eikä haittaa vaikka olisi vähän painavampikin. 
Saatiin myös ruutu nauhat ja ruutu kartiot ja tunnistusnouto kapulat.

Urpo sai sukulaisilta ison koiran pedin ja saatiin mangneettipallo setti!!! Vihdoin!!

Rahaa toki sain ja kerron myöhemmin mihin sen tuhlasin ;)...

Nyt sulatellaan vielä viimeisiä jouluruokia ja jäädään innolla odottamaan uutta vuotta!


Sitä piti vielä sanoa, että haaveilemani Urpon näyttely kesä tyssäsi siihen, että hän päätti aloittaa karvanlähdön nyt jo.. Kovasti olisin halunnut Urpon viedä ainakin helsinkiin toukokuussa irlantilaiselle tuomarille. Pyritään ainakin lahteen maaliskuulle ruottalaiselle tuomarille!

Äitini russeli Hulda 10kk oli mulla pari päivää hoidossa ja Urpo oli oikein hieno isoveikka! <3

23. joulukuuta 2016


Hauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta!<3
toivoo, Aamu & Urpo!<3

15. joulukuuta 2016

Miksi me ei osata?

Lähetin eilen illalla taas treenaamaan TOKOa. Meijän treenit meni oikeestaan ihan päin persettä. Minä vaadin aivan liikaa ja etenen aivan liian nopeasti. Mikä hitto siinä on, kun ei koskaan tajua, että se koira ei ole mikään kone. Olin aivan liian ankara Urpolle eilen. 

Tartuin pieniin asioihin kiinni aivan liikaa ja hermostuin kun mikään ei onnistu. Urpo tekee parastaan ja mulle se ei riitä. Välillä sitä miettii, että miksi harrastan, kun ei itellä kantti riitä kouluttamiseen.

Meillä ei todellakaan ole mikään kiire kisakentille. Eilen aloin miettimään niitä tammikuun epiksiä ja sen takia hermoilin ihan liikaa. 
Mitä hiton väliä sillä on epäonnistutaanko vai onnistutaanko me siellä? 
En itse vaan osaa vielä myöntää sitä itselleni, että me ollaan hyviä just sellasena kun me ollaan ja sillä ei ole mitään väliä onnistutaanko me vai ei. Pääasia on hankkia kokemusta ja tehdä harrastamisesta koiralle mieluisaa.

Eilisissä treeneissä Urpo oli jo aika väsyny, kun käytiin kaverin ja hänen koiransa kanssa juoksuttamassa koiria ennen treenejä. 
Urpon kanssa treenattiin ihan perus juttuja eli, hyppyä, paikkista yms.
On turhaa kirjoittaa niistä mitään, kun ei mikään onnistunut. 

Urpon luoksetulo vauhti on tosi hidas, koska palkkaan sen AINA siitä kun se on palannu sivulle. Eli en ole tehnyt tarpeeksi vaihtelua. Nyt aletaan ottamaan paljon läpijuoksuja ja välillä suoraan sivulle tuloa.

Nyt tätä tekstiä kirjoittaessa, mulla on semmoinen olo että ei taideta hetkeen taas reenailla. Käytiin me yks päivä ottamassa hakuakin ja se kyllä suju tosi loistavasti! Voitais sitä tehdä vähän useemmin ja enemmän.

En vaan tajua miksi mulla on aina vaan kiire kisakentille. 
Sitten mennään kun liikkeet on kunnossa. 
ainakin se osaa poseerata <3


10. joulukuuta 2016

Messari lauantai

Ihana työpäivä takanapäin ja nyt hotellilla nukkumaan menossa.
Tänään työpäivä alkoi Kennelliiton Nuorten ständiltä, jossa vedin työkaverini kanssa pedigree "arvaa monta keksiä purkissa" peliä. 

Siitä siirryttiin suunnittelemaan nuori koirataituri 2016 osakilpailun finaali osuutta ja päästiin kymmentä vaille yks rakentamaan rataa.
 Minä olin ratatyöntekijä ja huolehdin Tokon umpiesteen riman nostamisesta ja esineruudun esineiden paikoilleen viemisestä.
Nuori Koirataituri finaali oli kyllä todella kivaa katsottavaa ja jos vaan ensivuonna kilpailua järjestetään niin mukaan aijon kyllä hakea, mutta en tiedä oliko tuo kilpailu vaan Kennelliiton nuorten teema vuoden kunniaksi.

Nuori Koirataituri 2016 oli Josefina Sipilä ja Mauri!!! <3
He ovat myös tokonuorissa
kuva: Koiramessut

Onnea voittajalle!!

Nuori Koirataituri kilpailun jälkeen pääsin viettämään omaa aikaa ja SHOPPAILEMAAN!!!
Mikä olisikaan tärkeämpää kuin shoppaileminen ;D



Mukaan koira messuilta tarttui turkoosi-pinkki narupallo jonka pallo on kumia (17e).
 Show linkin näyttelykansio (9.90e) uudella kennelliiton logolla, johon aijon laittaa Urpon passin, rekisteritodistuksen, omistajatodistuksen ja tietysti ne näyttely arvostelut sitten joskus kun niitä saadaan, jos saadaan! Tuo kansio on helppo ottaa mukaan kun sielä on kaikki valmiina.
  Kokoontaitettava kuppi (6e), joka on helppo ottaa treeneihin mukaan ja se ei vie paljon tilaa. Mustista ja Mirristä löytyi kahdella eurolla tuommoinen pitkä vinkuva pehmolelu. Hurtan naylon
hihna 10e. Pussillinen erilaisia puruluita yht. 10e.
Dentastixejä 5e/28kpl ja Dentaflexejä 7.5e/5kpl. Tunnari kapulat olisi oikeasti ollu mun joululahja mutta halusin jo nio ns. mun hajuset että päästään treenaamaan. Jouluna sitten saadaan muovilaatikollinen "puhtaita kapuloita." 
Sitten sain näytteenä lisää Dentastixejä ja HauHau:n näyte pussin kana-peruna nappuloita. Hurtan hihnan mukaan saatiin myös kakkapusseja.
Mukaan tarttui myös extra kevyt naylon häkki, josta saatte kuvia myöhemmin!!!


Kuten ehkä huomaatte niin blogissa on vaihtunut ulkoasu ja se on vielä vähän kesken kun pitäisi saada teksti palkki ns. sulatettua taustaan. Jos joku tietää miten se tehdään niin auttakee minua!

Bannerista kiitos,
http://kertoilua.blogspot.fi/?m=0

<3

9. joulukuuta 2016

Kennelliiton työjakso

Toka työpäivä sujui oikein mallikkaasti ja pääsin ahertamaan oikeen kunnolla!
Aluksi haettiin Kennelliiton Nuorten ständin varastoon pillimehuja, välipalapatukoita ja limsoja työntekijöille ja pillimehuja jaettavaksi käviöille. 

Suurinosa päivästä kului oikeastaan järjestelemiseen ja ständin "sisustamiseen".
 Nuorten ständistä tuli oikein kivan näköinen ja uskon, että kävijöitä tulee olemaan paljon. Ständillä on mahdollista pelata esim. "Arvaa, montako koiran keksiä on purkissa" ja "luettele mahdollisimman monta koiriin liittyvää sanaa kymmenessä sekunnissa." Jaossa on kivoja pieniä palkintoja!


Ständillä on mahdollista myös värittää värityskuvia ja koota isoa palapeliä ja tehdä koiralle naruleluja.
Nuorten ständille kuuluu myös ISO liitutaulu johon saa kirjoittaa terveiset meille ja muille!





Alla kuva ständin ohjelmasta lauantaina ja sunnuntaina!

Toivottavasti mahdollisimman moni on tulossa messuille ja koiranäyttelyyn!!! <3

8. joulukuuta 2016

Kennelliiton työjakso

Nonnii, ny se vihdoin alko! Pääsin tosiaan jopon työjaksolle kennelliitolle hommiin messariin! 
Tänään torstaina lähdinkin kennelliiton toimistolle ja huomenna järjestämään messariin nuorten ständiä. Tosi huikee fiilis päästä oikeesti mukaan ns. isoihin piireihin.

Sain suunnitella semmoista rotu peliä missä kuuluu yhdistää pentu samanrotuiseen aikuiseen. Kokosin myös ison lattia palapelin joka myös tulee nuorten ständille!;)

Sain tosikivat hupparin ja T-paidat, joita kuuluu käyttää nyt viikonloppuna messarissa ns. tiimipaitana. Kaikinpuolin mahtava päivä ja nyt yövytään hotellissa seuraavat kolme yötä. Viikonloppuna luvassa Nuori Koirataituri finaali ja Tokonuorten esittäytymistä!
Tulkaahan mukaan menoon, nuoresta lähtien!<3


Huomenna taas tekstiä mitä tein ja viikonlopusta sit vähän pidempi yhteinen teksti!


Urpon vauva kuva, pentukuumetta herättämään <3

6. joulukuuta 2016

ITSENÄISYYSPÄIVÄN KUVAILUJA

Itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin lähtä taas ulkoiluttamaan kameraa ja harjoittelemaan uusilla opeilla kuvaamista!

Tää teksti sisältää siis vain pitkän pätkän kuvia, koska ei olla edes treenattu pitkään aikaan, niin ei voi siitäkään kirjoittaa. Mun puolesta Urpo saa olla treeni vapaalla ensviikkoon asti.
Huomennahan se lähteekin hoitoon kun minä lähden torstaina töihin. 

Mutta siirrytäämpä nyt niihin kuviin!

höntti <3

Näyttää et Upi ois tukehtumas johonki.. :D

"lurps"

kuono <3




Se lähtee lentoon :P




Komea jätkä <3


1v 4kk <3

<3



Mun mielestä onnistuin ottamaan tosi kivoja kuvia ja nuita ei oo edes muokattu.
Yleensä en oo koskaan tyytyväinen mun ottamiin kuviin, kun ei mulla edes ole se maailman paras kamerakaan, mutta nyt lähiaikoina on tullu tosi kivoja kuvia!

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ, TOIVOTTAA AAMU JA URPO!!! <3

3. joulukuuta 2016

ERILAINEN PÄIVÄ

Jos luet blogiani, lukiaksesi Urpon treeneistä ja kehittymisestä, niin kerron nyt vaan, että tämä teksti ei liity mitenkään Urpon elämään. 
Olin sukulaiseni synttäreillä harjoittelemassa kuvaamista, opituilla taidoilla sieltä torstain kamera kurssilta! 

Ihan mahtavaa päästä harjoittelemaan kuvaamista ihan oikeilla ihmisillä, kun aina vaan tulee kuvattua koiria. Synttäreiden päivänsankareina oli Nooa 1v ja Leo 4v. Molemmat ovat siis serkkuni lapsia. 
Alle laitan muutamia tosi kivoja otoksia ja kirjoitan kuvaus tiedot!

Leo <3
Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/250 ISO 6400

 
Nooa <3
 Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/200  ISO 6400
 
Nooa <3
 Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/250  ISO 6400

Leon kuvaus hetki
 Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/200  ISO 6400


Nooa <3
 Kuvan tiedot: Av5.6, Tv 1/200 ISO 6400


Nooa <3
 Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/60  ISO 6400

Kisuli <3
Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/125  ISO 6400


 Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/100  ISO 6400

Koire <3 <3
 Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/50  ISO 6400

Perhe <3
 Kuvan tiedot: Av 5.6, Tv 1/50  ISO 6400






Semmosia kuvia tällä kertaa. Mä nautin kuvaamisesta todella paljon!

Mun mielestä nämä koneelta laitetut kuvat eivät ole laadultaan niin hyviä mitä kameran näytöltä näkee... Mutta nyt ei ole parempia välineitä.



 KUVIA EI SAA JAKAA EIKÄ KOPIOIDA ILMAN KUVAN OMISTAJAN LUPAA!!!




2. joulukuuta 2016

JOULU ON TAAS, JOULU ON TAAS...

Sitä eletäänki jo joulukuuta ja yritetään pysyä hereillä kaamos aikaan. Mulle heräämiset on todella hankalia aamuisin kun on pimeää ja inhottavaa lähteä ulos kylmään aamulenkille ja kouluun. Urpo kyllä rakastaa ulkona olemista, mutta ei sekään meinaa aamuisin saada ruhoaan ylös hinata itteään ulos :D

Me ei olla treenattu oikeestaan tällä viikolla yhtään, lukuunottamatta pieniä lenkki ja piha treenejä. Mutta siis kentälle tai hallille ei olla tällä viikolla menty. Huomenna lauantaina lähdenkin kuvailemaan sukulaiseni syndeille, kun vihdoin opin kaikkea kivaa ja uutta tuosta kamerasta ja sen käyttämisestä. Kävin siis eilen torstaina kamerakurssilla jonka vetäjänä toimi Altti Näsi. Hän on siis taiteen maisteri. Taiteilija nimi, altti näsi DESING.
Kurssi maksoi 65e ja ei voi muuta sanoa kun, että kyllä osasin taas rahani oikein sijoittaa!! Nyt ei enään tule yli valottuneita kuvia Urpostakaan :D..






Nyt kun kerran joulu on teemana niin kerrompa teille mitä toivoin joululahjaksi Urpolle ja mulle!

1. haluaisin mangneetti pallon ja löysinkin canis&catus firman sivuilta tosi kivan setin joka sisältää kaksi pehmeää palloa ja mangneetin!

2. tottakai rahaa voi aina toivoa :D

3. laitokselta toivoin mahdollisimman isoa rahalahjakorttia, että saan tilattua treeneihin ruutunauhan ja kartiot, tunnari kapulat, ehkä pari erilaista lelua, sorvattu kapula ja sit muuten vaan tänne kämpille joku kiva koiranpeti.

Oikeastaan muuta en ole toivonut, raha on aina tervetullutta kun Urpoon menee aika paljon, ihan jo ruuan, harrastus ja el.lääkäri kulujen takia.




Tilasin elämäni ekaa kertaa kennellrehulta lihaa, pentujauhista ja lihaista rasvaa. Nyt olisi tarkoitus aloittaa ihan kunnollinen 50/50 ruokinta. Kuin vähältä se kuulostaakin niin Urpo syö 300g päivässä, eli 150g nappuloita ja 150g lihaa. Todennäköisesti ruoka määrää nostetaan 400g jos on tarvetta, mutta en usko, että on, ainakaan vähäänaikaan.




Me jatketaan joulun odotusta ja kohtahan mää lähdenkin messariin kennelliiton nuoriso ständille töihin! Jos vaan messariin tuutte nii käykäähän morottamas!

ps. mulla on aika kiva koira aiheinen lopputyö suunnitelma ;)!!!

pps. julkaisun kaikki kuvat ovat muokkaamattomia..