13. syyskuuta 2016

Voiko virheistään oppia?

Urpo täytti 12.9 1v 1kk ja lähdettiinkin sitten treenailemaan. Kuinka ollakkaan, tuo jätkä veti ihan super hyvin ja on oppinu täs 3vko sisällä ihan sikana uusia asioita. Urpo seuraa hyvin
kainalopalkalla. Ilman kainalopalkkaa kontakti lähtee harhailemaan mutta tekee kuitenkin ihan hyvin. Urpo on nyt ihan oikeasti tajunnut sen takapään käytön vasemmissa käännöksissä. Vielä kun saatais tuosta sivulle tulosta reipas ja yksinkertainen niin olis super kiva! Päätin että otetaan noutamis treeni. Urpo yllätti mut ihan täysin, nimittäin se oikeesti kanto sen mun luo asti ja piti suussaan siihen asti kun annoin irti käskyn. Siis ihan oikeasti voiko koira oppia parissa päivässä tuommoisen asian. Aika ylpeä saa olla kyllä itsestäänkin, kun onnistui jättämään noudon aikana ne kehu sanat pois ja hoki vaan "nouda, nouda, nouda". Noutamisessa on vielä paljon hiomista ja pitäähän se paikkakin kapula suussa opettaa. Eli siis, että mihin Urpon kuuluu tulla istumaan kun noutaa. Nouto liikehän onkin vasta AVO luokassa, joten mitään kiirettä meillä ei ole. Luoksetulossa on tapahtunut ihme parannus. Urpo lähtee täysillä mua kohti ja tulee jopa sivulle, mutta joudun kyllä vähän näyttämään jarrutus merkkiä ettei juokse kauas mun taakse vaan tulisi sivulle just mun kohdalla. Ihan huvikseen olen alkanut opettamaan Urpolle yhtä PK-puolen liikettä. Nimittäin suoraan eteenpäin juoksemista. Mä heitän lelun samalla lailla kun noutokapulan, mutta vaan paljon paljon pidemmälle ja sanon "eteen" kesken koiran juoksun käsken sen maahan ja Urpon kuuluu kääntyä mua päin. No Urpo kääntyy, mutta jää puoliväliin kääntymisessä. Eipä tuo haittaa kun ei tosissaan olla liikettä tekemässä. PK-puolellahan tuo taitaa olla niin että koiran ei edes kuulu kääntyä kun käsky kuuluu (en ole ihan varma, mutta luulen näin). 


 Nyt pidetään treeni tauko, en tiedä kuinka pitkä, voi olla että vaan pari viikkoa tai sitten pari kuukautta. Kerrom nyt ihan suoraan että meillä on pieni luottamus ongelma, johtuen siitä, että treenatessa, jos Urpo tekee väärin niin olen joskus suuttunut siitä ja käyttänyt ns. pakoitteita että siellä vaikka nyt maassa on pysyttävä jos käsky kuuluu ja lupaa ei ole nousta. Urpo on sen verran pehmeä, että se ei sitä kestä eikä niin edes kuuluisi toimia.Sen takia nyt muutamissa treeneissä aina jos esimerkkinä Urpolla on paikka makuu menossa ja nouseekin istumaan ja lähestyn Urpoa, että tehdään uudestaan, niin Urpo saattaakin lähteä hiippailemaan pois. Tiedän tehneeni väärin, Urpolle olisi pennusta asti toiminut se, että kun tekee väärin niin mä sanon höpöhöpö tai hups tai oho jne. Mutta kun mulla on aina muka niin perkeleen kiire saada se koira oppimaan että kaiken on onnistuttva. No eihän se niin mene. Urpolla on parhaillaan vielä 14 vuotta aikaa oppia ja mulla varmaan 80 vuotta. Tässä ei ole mitään kiirettä. Eilisten onnistuneiden treenienkin jälkeen on hyvä jäädä tauolle niin saa koira miettiä onnistuneisuuttaan! Nyt tehdään lähinnä vaan hakua ja tokon tekniikka treeniä (vatitreeni ja sheippaamalla eteen opettaminen) eli ei tauon aikana tehdä kokonaisia liikkeitä, eikä mennä kentälle ollenkaan. Keskitytään tekniikkaan ja hauskanpitoon ja temppujen opettelemiseen! Jos en pitäisi taukoa niin todennäköisesti alkaisin taas treenaamaan liikaa ja koira ei enään jaksaisi. Joskus meidän treenaaminen meni aivan yli ja mä tyhmänä ihmettelin, että miksi koira ei halua tehdä, vaikka lelu olisikin ollut palkkana. Mulla alkaa huomenna eka JOPO työjakso Heinolan lintutarhalla. Eli meillä on kolmen viikon ajan töitä ke-pe. Kirjottelen tänne varmaan aina perjantaisin sen viikon tekemiset samalla tavalla kun TET jaksosta eläinlääkäri asemalla, jos jotain kiinnostavaa tulee vastaan.  Jos linnut ei kiinnosta niin jätä lukematta seuraavana kolmena viikkona :)
"hittoakos kuvaat siiinä"
pahoittelen kirjoitus virheitä!

3 kommenttia: