27. joulukuuta 2017

Tavoitteet 2018

On aika kirjoittaa vuoden viimeinen postaus. Valitettavasti treenipostus jää siksi tekemättä, koska meidän kämppä on ollut karanteenissa kennelyskä epäilyjen takia. Pentalla ei ole oireita ollut ja karanteeni loppuu aivan pian.

Tavoitteita ohaajalle eli minulle itselle on:

-Kärsivällisyys. Minusta tuntuu, että en vieläkään osaa olla tarpeeksi kärsivällinen oikeastaan missään asiassa. Koirien ja varsinkin pentujen kanssa se kärsivällisyys on kaikkein tärkein asia ja siksi sitä pitää olla. Tästä lähtien, jos tuntuu että koiran kanssa treenaaminen meinaa mennä sähläämiseksi tai siihen ettei kumpikaan tiedä mitä halutaan niin pysähdyn hetkeksi miettimään ja ajattelemaan miten toimitaan. Enkä vain jatka yrittämistä josta ei tule mitään.

-Joku valokuvaukseen liittyvä kurssi/valmennus/editointi kurssi päivä olisi todella kiva kehityksen kannalta toteuttaa. Josko joku kavereista lähtisi mukaan!

-Enemmän treenien videointia. Videoista näkee kaikkein parhaiten omat tekniset virheet ja parannukset kun vertailee videoita. Tarkoitus olisi oppia editoimaan videoita ja sitä kautta saada niitä jakoon.

Tässä taitaa olla ne tärkeimmät tavoitteet minulle itselleni.


Koirien tavoitteet 2018:

Toki Pentan kanssa tulee eniten touhuttua, mutta Urpollekkin on kesäksi suunnitelmia.

Penta

-Pohjat valmiiksi etsintöihin ja tottiksiin. Tämähän tarkoittaa lähinnä vaan, että treenataan paljon rauhoittumista, luoksetuloa, kontaktia ja luopumista. Etsinnöissä tehdään erilaisia namietsintöjä paljon erilaisissa tiloissa kuten rakennuksissa, ajoneuvoetsintää yms. Myös ääniin sekä erilaisiin alustoihin siedättäminen aloitetaan heti alkuvuodesta. Nyt vielä hetki lepäillään jouluruoka vatsassa.

-Ensi kaudella jatketaan jälkeä ja tarkoitus ainakin kerran viikossa tehdä jälki jotta joskus edettäisiin siinä. Mikään kiire ei tietenkään ole, mutta nenän käyttöä vahvistetaan jo nyt erilaisilla nami etsinnöillä joten uskon, että päästään etenemään jäljellä aika reipasta vauhtia. Esineiden ilmaisun harjoittelu aloitetaan myös ensi kaudella. Jälkeä tehdään pellolla, metsässä ja asfaltilla.

Muita tavoitteita Pentalle ei vielä ole, koska se on vasta pentu ja tarvitsee aikaa, luottamusta ja hyvän ohjaajan ja koiran välisen suhteen, jotta treeneissä voidaan edetä. Ollaan muuten nyt innostuttu nose workista ja todennäköisesti se nousee meidän tulevaisuuden kilpailtavien lajien listalle, mutta ensin opetellaan etsimään nameja ja hajuja.


Urpo

-Urpon kanssa en tosiaan kerkeä viettämään kauheasti aikaa, mutta kesällä Urpon on tarkoitus tulla hetkeksi minulle ja voidaan treenata etsintöjä sekä jälkeä ja hieman tottiksia jos jalka ei oireile. Haaveilen opettavani Urpolle nose workin perusteet, mutta en tiedä kerkeänkö sitä yhden kesän aikana tehdä, se riippuu paljon koirasta ja siitä kuinka nopeasti sen kanssa pystyy etenemään.

Tässä taisi olla meidän 2018 vuoden tavoitteet. Näistä mikään ei pitäisi olla mahdottomuus, mutta edetään koirien tahdissa.



Tähän postaukseen haluan vielä kertoa tapahtumasta joka Pentalle sattui vähän aikaa sitten.
Jätin Pentalle kongin jossa on ruokaa, kun lähdin aamulla kouluun.Takaisin tultua ihmettelin, kun koira ei tullut minua vastaan vaan kyhjötti sängyn alla kaulus ja suu täynnä kuolaa ja kongi suussa.





Joo olihan se kongi tosiaan suussa mutta se oli jäänyt alaleukaan kiinni. Alakulmurit ei päästäneet siitä irti ja sitä ei olisi mitenkään saanut irti ilman leikkureita joita ei opiskelijan kaapista löydy.


Onneksi meillä on koululla parhaan opettajan ja yki heistä päsi tulemaan samantien koululle auttamaan kongin irti leikkaamisessa. Onneksi emme joutuneet lähtemään päivystykseen, koska se ei olisi edes mennnyt vakuutuksista. Ei ne aktivointilelujen varoitukset ole turhaan keksittyjä! Tästä lähtien meillä aktivointileluista saa syödä vaan valvottuna.



12. joulukuuta 2017

Messari 2017

Kuvituskuva 6.12.-17 järjestetystä mätsäristä
Päätettiimpä Kennellinjalaisen kaverin kanssa jo aikasin syksyllä, että lähdetään messariin edes jollekkin päivälle shoppailemaan ja katsomaan koiria. Samalla sainki handlays pyynnön käyttölinjaiselle siperian huskylle! Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa kehään.

Minähän en oikeesti ole mikään näyttely harrastaja, vaikkakin jonkin rotuisesta näyttely fifistä haaveilenkin ;D. Olen pienempänä ollut äidin ja meidän aussieiden kanssa paljonkin näyttelyissä mukana ja ekan kerran muistaakseni pääsin viralliseen kehään meidän aussie Lorun kanssa. Siitäkin jo useampia vuosia. Pienenä myös pyörin Match Shown lapsi&koira kehissä tädin huskyjen kanssa.

Kehään meneminen jännittää mua todella paljon, mutta mikään ei oo parempaa kun se, että saa olla sen koiran kanssa kaksin siellä ja tuntea sitä hyvää jännityksen tunnetta. Tällä kertaa koira sai H:n eli sopiva arvostelu käyttölinjaiselle huskylle.




Tulihan sitä toki myös vähän jotain shoppailtuakin tai siis aika paljon kaikkea sattui tarttumaan mukaan. Ajattelin laittaa tähän ostosten esittelyn sekä ostosten hinnat jotta saan itsekkin kauhistella sitä kuinka paljon rahaa sattuikin kulumaan.

Kaksi karvapatukkaa dogsportilta 12e/kpl, yht. 24e

Kaksi prodogin narupalloa Musti&Mirristä 7e/kpl, yht. 14e
Urpolle ja Pentalle värikoodatut kansiot sekä passin kuoret. Kansiot 9,90e/kpl, yht. 19,80e ja passin kuoret 3,90e/kpl, yht.7,8e. Kaikki nämä maksoivat siis yhteensä 27,60e

Oscarin lohiöljy kokeiluun 8e

1m tottis hihna dogsportilta 8e

Pentalle ladattava valopanta 10e

Jäljestykseen sekä hakuun muovipäällysteinen 10m liina dogsportilta 28e

Treenaamiseen natural menuja 5kg 32e

Koon 70 pomppa odottamaan kasvavaa käyttäjäänsä. Nää on niitä vanhoja malleja jonka takia alennuksessa 50e/kpl.

Tietenkin joululahjaksi pehmopossu ja luita. hinta n. 7e
Naturikseja 10kpl/30e joten ostettiin kaverin kanssa puokkiin. (kuva netistä)

Ostin itselleni sekä ystävälleni rotu avaimenperät 9e/kpl, mutta kuva jää tälläkertaa laittamatta.

Yhteensä kaikille ostoille hintaa tuli kauheat 223,60e. Joten ei tosiaan kannata missään muualla tuhlata kuin messarissa :D


Oltiin tosiaan koko viikonloppu Pentan kanssa kaverilla Urjalassa yötä. Pääsin viikonloppuna myös kaverin mukaan kattomaan shetlanninlammaskoiran pentuja ja tehtiin koirille etsintöjä sekä hakua.

Olen nyt hetken miettinyt miten jatkan blogin kirjoittamista. Jotenkin motivaatio katosi täysin, kun Urpo lähti. Tarkoitus olisi ainakin tehdä treenipostauksia ja ensivuodelle on taas aloitettava laskemaan paljon koiriin menee rahaa vuoden aikana. Tänä vuonnakin sitä tein, mutta sitten se vaan sattui unohumaan. Tämän vuoden puolella yritän tehdä ainakin ensivuoden tavoitteet ja yhden treenipostauksen kuvien kera.

Haluaisitteo ehdottaa postausaiheita? Otan avoimesti kaikki ideat ja vinkit vastaan! Tuntuu, että loppuu kirjoitettava kesken, vaikka koirien kanssa touhuileekin niin kuitenkin meidän päivät on oikeastaan aika samanlaisia.

Olisiko kiinnostavaa jos kävisin läpi minun jatko-opinto paikkoja tai tulevaisuuden suunnitelmia koulun, koirien ja opiskelujen suhteen? Entä jos kertoisin Pentan tavoitteista?

Mitä te lukiat tahdotte lukea?