27. marraskuuta 2016

Pettymyksiä, iloa ja treenejä

Eipä ole taas pitkäänaikaan tullut tänne kirjoiteltua. Kaikenlaista on taas kerenny tapahtua ja osa syynä siihen, etten ole kirjoittanut on yksinkertaisesti siinä, että netti ei vaan toimi..

Mistäköhän sitä taas aloittaisi.. 
Pettymykseksi meidän Rally koe jäikin väliin, kun Urpolle iski korva tulehdus. Säikähdin ihan hitosti ykspäivä treeneissä kun Upin korva ns. lässähti ja Urpon pää kallistui vahvasti toiselle puolelle.. Se meni kylläkin ohi, mutta halusin käydä näyttämässä sitä eläinlääkärissä ja alkavaa tulehdusta sielä olikin.



Tosiaan käytiin tuossa ykspäivä treenailemassa isommalla porukalla rallya, tokoa ja aksaa. Jotenkin se rally toko alko tuntumaan kamalan ahdistavalta, kun se rata oli niin vaikea suorittaa, koska en ole kovin montaa kokonaista rataa tehnyt. Rally-toko suunnitelmat siis murskaantui aivan täysin ja mielenkiinto lopahti. Mutta pääsin tekemään Urpon kanssa aksaa, tuo veti ihan sairaan hyvin takaa kierrot ja jopa keskittyi aivan loistavasti. kyllä tuosta tulisi hyvä aksa koira!

Tokossa ollaan tehty nyt tosi paljon merkin kiertoa, noutoa ja sivulle tuloa niin, että koira pysyy suorassa. Musta tuntuu, että Urpokin tykkää enemmän tokosta kuin rally-tokosta.
Urpo kiertää merkkiä hyvin ja olen oppinut oikeassa kohdassa palkkaamisen. Nouto palautukset ei oikein meinanneet millään lähteä sujumaan, mutta tänään treenatessa jätkä palautti ihan suuuper hyvin! <3 Tän sunnuntain treenit meni muutenkin aivan nappiin!


KISANOMAINEN  sunnuntai 27.11

paikka: Heinolan Citymarketin parkkipaikka
sää: kylmä viima, muttei liian kylmä
pohja: liukas asfaltti joten otettiin rauhallisemmin.
häiriöt: paljon ihmisiä, auton ovien paukuntaa, puhetta ja muutama muu koira.

(asteikolla 1.5)

Minun olotila treeneissä 4, jännitin alussa jonkun ihme syyn takia, joka johti siihen, että Urpo alkoi vuotamaan.. Otin koko homman alusta keskittyen itse paremmin ja Upi teki ihan täydellisesti. Toki palkkasin tiheämmin!
Keho 4, oli sopivan kevyt olo ja jaksoi tehdä hyvin.
Keskittyminen 4, viitosen antaisin jos se alku jännitys ei olisi tullut.
Tunnetila 5, oli ihan superkiva tunne ja koiralla myös! vihdoin kaikki onnistui.
Tavoitteena tässä treenissä oli se että häiriössä tekeminen sujuu, arvosanaksi 4.

Joulu on taas täällä!<3

Urpo oli innokas tekemään ja selvästi halusi pysyä mukana.
liikkeiden arvostelu:

 (en arvostele näitä samalla kaavalla kuin oikeassa kokeessa, koska on rennompaa antaa itselleen omien tuntemuksien mukaan arvosanat) 

Seuruu 3, otettiin useampi pätkä seuraamista ja alussa kontakti hävisi aivan kokonaan, mutta jossain vaiheessa Urpo teki oikein hyviä seuruu pätkiä!
Kaukot 5, ei ole oikeastaan mitään moitittavaa, ihan täydellisen nopeat vaihdot ja keskittyi tekemiseen.
Liikkeestä maahan 3... Urpon maahan meno on alkanut olemaan hidasta, jote sitä on alettava treenaamaan nopeammaksi!
Kapulan pito 3 tai 4, en oikeen vielä tiedä. Urpo teki ihan kivasti ja piti kapulaa suussa nätisti, mutta jotenkin siitä jäi semmoinen fiilis että koira oli niinku et "joo kai mä sit pidät tätä suussa," en haluaisi, että koiralla on semmoinen tunne ja sen takia tehtiinkin useamman kerran lyhyttä pitoa. 
Jonka jälkeen Urpo alkoi tekemään paremmin.
.
Luoksetulo 4, tuli todella hyvällä vauhdilla ja SUORAAN perusasentoon!!!
Nouto 4, lähti hyvin ja palautti hyvin. Tällä kertaa ei otettu pelkkiä palautuksia, koska koin että se sujui niin hyvin, ettei sotketa pakkaa lisää.

Olen nyt lähtenyt opettamaan Urpolle eteen tulemista (hiukan myöhään) ja aijon opettaa Urpon palauttamaan noudossa eteen ja varmaan muissakin "luoksetulo" liikkeissä.
Nopeasti Urpo on myös tajunnut eteentulemisen idean.

Tästä on hyvä jatkaa ja ilmotin Urpon myös Heinolaan toko epiksiin tammikuulle!



Kaikkialla on ollut paljon puhetta siitä mitä kenenkin koira syö.
Urpo syö jahti&vahti energia nappuloita ja lisäksi saa naudan lihaa+kananmunaa tai lohiöljyä. Urpo syö myös kiveton lisäravinnetta ehkäisemään virtsa kiviä.
Tarkoitus olisi aloittaa vielä sinkin ja mangnesiumin syöttäminen.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti