25. kesäkuuta 2016

Lenkkeilyä, lomailua ja vähän treeniä

Sunnuntaina 19.6 lähin äidin kanssa ajamaan Oulusta kohti Heinolaa. Mukana Hugo, Adrian, Elli, Aira, Hulda, Linda ja tietysti Urpo. Loput koirista jäi isovanhemmilleni hoitoon. Maanantai aamuna palasin laitokselle ja kävin lenkkeilemässä tuttavani kanssa, jolla on tanskandoggi Fodo ja sekarotuinen Edi. Mukaan lähti tietenkin Urpo ja jossainvaiheessa ihana ranskanbulldoggi Nemo saapui meidän iloksi lenkkeilemään. Kyllä muuten ranskalainen pääsee kovaa jaloistaan ;) Pojilla oli hauskaa metässä, vaikka Urpo ja Nemo olivatkin hieman epävarmoja toisistaan. Alempana kuvia lenkiltä!
Nemo

Fodo

Edi ja Nemo

"lurps"


äly ja väläys!

i´m coming!

"joo tulen tulen!"

lepakko vai koira?



<3

Komia miäs <3



"lälläslää"

Kovan helteen takia en ole voinut treenata Urpon kanssa, koska se on musta ja paksuturkkinen ja läkähtyy heti. Tiistai iltana kuitenkin sää suosi ja pääsin vetämään pienen treenin perusjutuilla.


Reilu 10kk! <3



ännn, yyyy, teee=NYT!

"WHAAAT! OIKEESTIKKO NIIN VAIKEETA JUTTUU PITÄS TEHÄ?"
Eilen perjantaina alko juhannuksen vietto laitoksella, grillailtiin, uitiin, kuvailtiin ja poltettiin kokko! alla muutama kuva eiliseltä.

NAMS!



Urpon kenkä :)






isonenä! <3

OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE! TOIVOTTAA: AAMU JA URPO!<3

18. kesäkuuta 2016

Eka ja Vika EVA Airalle!!!

Nonnii vihdoin koitti rovaniemen näyttely viikonloppu ja tänään lauantaina vietiinkin äidin pyreneittenkoira Aira tuomarille Maret Kärdi, Viro. Noh Aira olikin sitten ainoa pyrre ja sai Evan.... Arvostelu kuuluu näin " 2v. erittäin hyvän tyyppinen, sopusuhtainen ja hyvällä rajaluustolla oleva nuori narttu, jolla totaalisesti puutteellinen karvapeite, riisuu rodunomaisuuden kokonaan. hyvä ryhti,kulmaukset ja ikään sopiva rintakehä. ilmeikäs tummasilmäinen pää jossa erinomainen pigmentti. Toivoisin enemmän voimakkuutta ja leveyttä päähän. hyvä kaula ja lantion rakenne. Ujosti käytetty häntä. Takaraajoissa kaksiosaiset kannukset. Kavanlaadusta vaikea antaa arvostelua, josta EVA. erinomaiset liikkeet"
Toivon todella, että tämä jää Airan ekaksi ja vikaksi EVA:ksi (ei voida arvostella) Minusta on hassua että tuomari antoi EVA:n ja silti antoi arvostelun.. hohhoijjaa. Huomenna sunnuntaina olisi ollut Urpon näyttely, mutta töpö todistus ei ole vielä voimassa ja Urpo liikkuu epäpuhtaasti, joten ei viedäkkään sitä Rovaniemen näyttelyyn. Urpohan on mulla sijoituksessa äidiltäni joten äiti päättää mihin näyttelyyn se viedään. Minua ei silleen oikein enää kiinnosta näyttelyt, johtuneeko sitten siitä että tänään oli paska tuomari, ken tietää.. Urpon kanssa jatketan mätsäreiden, tokon ja jäljen parissa. 
alla muutama kuva näyttelyistä ja Airan rakenne kuva!








 

7. kesäkuuta 2016

kesälomailua

Jeee! Loma alko 4.6, tosin mulla alko jo 3.6 koska lähdin pe-la valisenä yönä isovanhemmilleni Ouluun. Joten saan todistuksen postissa.. Mitään suuria odotuksia ei ole todistuksea kohtaan. Näin Alman pitkästä aikaa koska äitini on oulussa työssä oppimassa joten Alma on sen mukana täällä. Koin kyllä molemmin puolista iloa tavatessamme. Ikävä oli minulle jo kerennyt tulla! Isovanhempieni luona asuu myös Urpon sisko Ursula "Muru", jonka sainkin sitten projektiksi kun hihna käyttäytyminen on kuulemma huonoa. Minun kanssa lenkkeilessä se kyllä käyttäytyy oikein hyvin. Maanantaina oli tarkotus alkaa taas treenaileen Alman kans, mutta kun hain sen tarhasta niin huomasin sen pepussa kaljun läntin ja ison reiän... Ensiksi aateltiin että on tökännyt sen johonkin terävään ja etsittiin jo tarhastakin kaikkea mikä olisi voinut haavan aiheutaa. Saatiin eläinlääkärille aika klo 16.45 ja otettiin siihen samaan sitten äitini jackrussellpentu Hulda ja bordercolliemix pentu Linda-Lotta mukaan rokotuksille ja Urpo pääsi vihdoin  töpöhäntä dna testeihin, eli päästään näyttelyihin  ja kisoihin ihan että se on todistetusti luonnon töpö. Myös isomummoni tiibetinspaineli Vella lähti eläinlääkäriin mukaan kovan ripulin vuoksi. Eläinlääkäri tajusi samantien,että Almalla on paise puhjennut ja Alma rauhoitettiin ja paisetta tutkittiin. Paise taisi kyllä olla todella kipeä kun rauhoituksen alaisenakin vinkui kun siihen koski. Almalle määrättiin antibiootti kuuri, kipulaakettä ja liuosmaista lääkettä suoraan haavaan. Haava pitää myös huuhdella kaks kertaa päivässä. Kahessa viikossa pitäis olla jo parantunu. Haava oltais voitu tikata mutta oli märkinyt sen verran pahasti että jätettiin tikkaminen loppu viikolle jos näyttää siltä että se pitäisi tikata. Sellainen kesäloman alku minulla.. Kohtahan onkin jo sitten se rovaniemen näyttely!
kuvaa ei nyt ole Alman haavasta, mutta en usko että kukaan sitä edes haluaisi nähdä...
Loppuun kuitenkin vielä tuoreita kuvia Almasta <3


22. toukokuuta 2016

mätsäriä mätsärin perään...

Tosiaan olin tänään Urpon kanssa mätsärissä heinolassa ja viime tiistaina (17.5) lahdessa. lahden mätsäristä en viitti kirjottaa kun ei edes sijoituttu jne. Mutta kuitenkin Tänään Heinolan mätsärissä sijotuttiin neljänneks. Mätsäri oli itä-hämeen nuuskujen järjestämä ja siellä ei ollut perus punanen ja sininen nauha vaa niinku oikeissakin näyttelyissä yksilö arvostelut. Palkinnoks saatiin nauha jossa luki MATCH SHOW 4 ja pari pientä pussia herkkuja. Urpo käyttäytyi oikein kivasti ja saan kyllä olla tooooosi ylpee tosta pojasta <3

Mätsärin luokat oli 
Lapsi ja koira
junior handler
pennut 5-alle 9kk
junnut 9-18kk
nuoret 18-24kk
seniorit 2-7v
sekarotuiset
veteraanit 7 vuotiaasta ylöspäin
Mä ja Urpo oltiin junnuissa kun se just täytti 9kk <3 Seuraavaks onki sit rovaniemellä ihan oikea näyttely 18.6-19.6 mihkä mennään!

10. toukokuuta 2016

Match show pertunmaa

Joo elikkäs pitkien vapaitten kunniaks päätin sit lähteä mätsäriin Pertunmaalle eli noin 30kilometrin päähän heinolasta. Ensin ilmottauduin Urpon kans vaan pentuluokkaan mutta sit multa tultiinkin kysymään jos osallistuisin myös junior handleriin. en ikinä oo kisannu junnuissa ja se menikin tosi hyvin, nimittäin oltiin junnujen ykkösii!!! Pennuissa sijoituttiin PUN2. Koko match shown tuotto meni HSEY:N yhdistyksen hyväksi joten sen takia tultiinkin Pertunmaalle eikä lahteen. Junnuista saatiin kiva pokaali ja ruusuke ja sit pentu kehästä ruoka ja lelu palkinto. Aikas ylpee saa olla tost jätkäst! kuva on puhelin kuva ja Urpo seisoo tosi oudosti, mutta joku kuva oli pakko laittaa :D

25. huhtikuuta 2016

TET eläinlääkäriasema








kuva otettu netistä


Kirjottelen tänne joka päivä siltä päivältä mitä tein TET:issä Heinolan eläinlääkäriasemalla


Maanantai
Yhdeksän maissa saavuin TET paikalle ja sain ohjeistukseksi että ängen vaan kaikkiin mahollisiin toimenpiteisiin mukaan :D Eläinlääkärit saapu vasta kympin aikoihin mutta asiakkaita oli jo kerenny tulla ennen kymmentä. Ekana asiakkaana oli ihana bullmastiffi joka ultrattiin tiineeksi <3 Pääsin mukaan myös narttu kissan sterilointiin  ja korvapunkin poistamiseen, hauskinta ehkä oli että kissan omistajan luulivat ostaneensa poika kissan, joka oli vielä tullut jostain eläinsuojelun kautta. Korvapunkin poistaminen oli ehkä ällöttävintä ikinä.. (yök) se korvapunkki oli levinny niin pahaksi että sitä paskaa sai kaivaa melkein tunnin sen kissan korvista. Asemalle tuli kultainennoutaja joka pääsi korvahuuhteluun ja päivän päätteeksi oli russelin kastorointi. Mukava päivä, mukavat asiakkaat ja ennenkaikkea mukavat eläinlääkärit ja hoitajat! Huomista odotellessa.


Tiistai
Tänään olikin sit jo hieman hiljasempi päivä. Aluks menin kattomaan tanskandogin kastraatiota sit oli jotain rokotuksia ja verinäytteen ottoa. Iltapäivää kohden asiakkaita alkoi vasta tulemaan. Hauskinta päivässä oli se, että piensnautseri tuli kastoroitavaksi ja se taisteli todella kauan nukutusta vastaan, ei millään meinannut nukahtaa ja lopulta kun nukahti niin heräsi yhtäkkiä ja murisi hetken ja sitten jatkoi uniaan. Mulle sanottiin, että se johtui vaan siitä kun piensnaussit on niin pieniä, mutta pippurisia :). Pääsin jopa hommiin, nimittäin lajittelemaan eri kokoisia ruiskuja ja neuloja ja päivän päätteeksi pääsin kattomaan hampaan ja hammaskiven poistoa. Ihan mukava päivä!


Keskiviikko
Olipa rauhallinen päivä. Pari lopetusta, yks kissan sterilointi ja bokserin röngteni sekä tibsun hampaiden poisto. Pääsin kyllä siivoilemaan ja pyyhkimään pöytijä. Kokosin erikokoisia kaulureita melkein tunnin mut onneks se on nyt tehty.. ainiin... siellä kävi koira jolta oli menny ristisiteet jalasta, huomenna pääsen kattomaan sitä leikkausta. Kaikinpuolin mukava päivä vaikka tekemistä ei niin paljoa ollutkaan..

Tiibetinspanielilta poistettiin siis molemmat P4 ylhäältä ja toinen P3 ylhäältä 

Torstai
Tekemistä riitti tältä päivältä kyllä. Ekaks oli nartun sterilointi, mutta en sitä sitten jaksanu kattella joten menin laittamaan kirurgin tavaroita pakkaus pusseihin ja kirjottelemaan lasku pohjia. Jossain vaiheessa tuli tavara tilaus ja sitä sit purettiin yhen henkilön kanssa melkein tunti :) Tosiaan tänään oli sen pienen koiran polvi leikkaus kun siltä oli menny ristisiteet ja se leikkaus oli kyllä hyvin mielenkiintoinen. Ällöttävintä tässä päivässä oli kun poistettiin tibsulta joku ällöttävä patti huulesta :o...

 

Perjantai
Mielenkiintoinen päivä tänään, kun menin paikanpäälle niin käynnissä oli englanninbulldogin keisari leikkaus. Kaks tervettä vauvaahan sieltä ulos saatiikin. Sekarotuisen kohdunpoisto oli mielenkiintoisen ja vaikean näköistä. Ainakin kolme penturokotusta yks tarkastus irlanninsetterille kun sillä oli joku patti selässä. Viimeseks asemalle tuli 15v pieni seropi josta kannettiin huolta yskimisen takia. Eläinlääkäri aatteli että yskiminen johtuu hammas tulehduksesta joka on jo levinnyt pidemmälle. Kamalassa kunnossa ne hampaat olikin jo. Kaikinpuolin ihana ja mielenkiintoinen TET viikko takanapäin!
kuva otettu netistä

 

16. huhtikuuta 2016

Tokonuorten kevätleiri 2016

8.-10.4.2016 klo 14.30 lähettiin ajelemaan kohti klaukkalan koulutustilaa, siinä sit 16.30 oli tilaisuuden avaus ja sen jälkeen Pekka Korrin luento. Luennon aiheena oli tokotempuista kilpailuohjelmaksi. Luennolla käytiin läpi koiran palkkaamista kehumalla, miten kilpailua lähestytään ja meille suositeltiin treenipäiväkirjan pitämistä. Siinä luennon aikana piti päättää sana mitä käytettäisiin omalla koiralla kehään mennessä. Mä otin sanaksi "mennään" ja se toimi hyvin. Siinä puol kuuen maissa alko sit ekat treenit ja 1 ryhmä oli Pekka Korrin treeneissä ja 2 ryhmä Piritta Pärssisen treeneissä. Mä olin ykkös ryhmässä ja treenailtiin siis kehään menemistä, Urpo oli niin tohkeissaan muista koirista että ei se oikein meinannu keskittyä. Selvittiin kuitenkin. sitten seittemän aikaan vaihettiin treeniä eli 1 ryhmä meni Pipan kanssa ja treenailtiin katsekontakteja. Joskus kaheksan aikaan lähettiinkin sit hotelli korpilammelle mini bussin kyyissä. Hyvin mahtui 12 koirakkoa yhteen pieneen bussiin. Hotellilla meijän piti kirjautua sisään ja mä tietysti unohin rahat hallille mut onneks pystyin maksamaan lauantaina. Sitten mentii huoneisiin  ja mul oliki tosi mukava huone kaveri ja sen spk oli aivan ihana!Yheksän aikoihin mentiin hotellilla syömään ja oli muuten hyvää ruokaa! Puol 11 ohjaaja kävi kirtelee kaikkien huoneet ja sit alettiinki jo nukkumaan, seuraavana aamuna herätys olikin jo klo 7:00.

Urpon 8kk pönötys, (c) Hanna-Maria
 Lauantai 9.4.2016. Heräsin joskus seiskan mais ja heti Urpoa ulos viemään. Hotellin käytävä oli niin pitkä että vähäsen pelotti tuleeko pisut ennen ulos pääsyä mut hyvin se jakso pidättää XD. Kaheksan mais mentiin aamupalalle ja hotellilla oli kyl superhyvää ruokaa! ruoan perässähän sinne valmennukseen mentiinkin :D. Yheksältä bussi tuli hakemaan ja lähettiin hallille. Puol kympiltä meil oli kokeen omaset treenit ja en ottanu siihen mitään muuta kun luoksetulon kun eihän tuo vielä oikein mitään osaa. Kaikil muil oli kyl superhieno kokeen omanen treeni. Tiä vaik saisin jossain vaiheessa videon meijän osuudesta tänne. Puolilta päivin meil oli lounas ja saatiin tilata mitä vaan paikallisesta pizzeriasta. Yhdeltä oli Pipan luento, joka kertoi koetilanteesta tuomarin näkökulmasta. Jos jotakuta kiinnostaa tietää luennosta enemmän niin laittaa mulle vaik sähköpostii ilona.aamu@gmail.com. Luennon jälkeen treenailtiin sit omia ongelmia ja sitä mitä halus. Neljän maissa oli välipala ja sit viien aikaan olikin yhteistreenit ja käsiteltiin ryhmäliikkeitä. Urpon kans otettiin vaa kontakti ja paikalla olo harjoituksia. Kuuen maissa mietittiin vaan päivän treenejä ja mitä opittiin  ja mikä onnistu ja mikä ei onnistunu. Seittemältä lähettiin taas hotellille ja se olikin sit samanlainen ilta ku perjantaina.



Sunnuntai 10.4. Heräsin taas seittemältä ja suoraan Urpo ulos. Yheksän aikaan siirryttiin sillä ihanaisella mini bussilla hallille ja siitä sit suoraan häiriö treenit niin että yks kerrallaan mentiin koiran kanssa kentälle ja siel sit ihmisiä häiriköimässä ja leikittämässä koiraa ja pyrittiin  siihen että oma koira ei menis muitten ihmisten luo. Suht hyvin se jopa onnistu Urpolta. Lounaan jälkeen oli treenit sisällä ja toiset treenit ulkona, nyt en jaksa niistä sen enempää kirjotella ;D. Kolmen maissa mietittiin viikonlopun tapahtumia ja pidettiin semmoi hauska leikki jossa jokainen kirjotti tarralapulle toisesta jotain palautetta ja liimas sen, sen ihmisen selkään. Neljän maissa mua tultiinkin sit laitokselta hakemaan ja lähettiin takas kotiin. Urpo olikin jo aivan poikki.
rakkaimpain <3