20. elokuuta 2017

Luova amis

Ensimmäinen viikko uudessa koulussa alkaapi olla pulkassa. Sanon heti, että tää koulu on tuntunut just oikeelta enkä kyllä vaihtais mihkään muuhun.
 Meijän luokka on tosi kivan olonen ja oon tutustunut jo tosi moniin ihaniin ihmisiin. Lisäksi ollaan saatu kivaa ja osaavaa treeni seuraa toisen vuoden kennelalan opiskelijoista.

Kerron hieman mitä ollaan touhuiltu, mutta kaikki ns. vaitiolovelvollisuuden täyttävät asiat eivät tietenkään kuulu tänne, kuten toisien ihmisten nimet ja koulun sisäiset asiat. Omat kuulumiseni voin kertoa avoimesti.

Me lähdettiin sunnuntaina 13.8.-17 klo 11 ajelemaan Heinolasta kohti Kannusta. Matka sujui oikeastaan ihmeen nopeasti, vaikka jouduttiin köröttelemään 80km tuntivauhtia, kun sattui tuo peräkärryllinen olemaan tavaraa mukana. Kuinka paljon sitä tavaraa muka oikeasti tarvitsee. Ison tilan tietenkin vie pieni pakastin joka oli otettava mukaan jo ihan siksi kun en enään palaa Heinolaan. 

Sunnuntaina sain kaikki tavarat järjesteltyä ja minulla on ihanan iso asuntola huone. Asumme neljän hengen solussa. Meillä kaikilla on isot koirat, mutta silti tila ei lopu kesken. Nämä asuntolat ovat ihanan avarat!

Maanantaina kävimme läpi toistemme nimiä ja sääntöjä koskien asumista ja elämistä täällä Kannuksen toimipaikassa. Iltapäivällä päätimmekin hakea koirat ja kävimme esittely kierroksen koirien nimistä ja roduista. 

Koulun jälkeen lähdimme pidemmälle lenkille kämppiksen kanssa. 
Hänen koira ja Urpo tulivat ihan hyvin toimeen. Minusta on kiva, että Urpo sai ensimmäisen koira kontaktin heti, koska sille ei kerkeä jäädä semmoinen "joka koiraan pitää tutustua" päälle. Kun se heti pääs tutustumaan jonkun kanssa niin tarve vähenee.

Tiistaina jatkettiin samoilla teemoilla kun maanantaina. Päästiin näkemään loput kennelalan opettajat ja hauskaa oli! Sen jälkeen puhuttiin taas säännöistä ja toiminta tavoista. Tiistaina iltapäivästä kierrettiin koulun alueella ja käytiin katsomassa missä on Dogness halli. Nämä ovat minulle jo tuttuja, kun olin täällä viime syksynä työjaksolla.

Koulun jälkeen käytiin treenaamassa kämppiksen kanssa koiria. Kunhan tutustuttiin kenttään ja tehtiin muutamia agility juttuja. 

Illalla menin vielä isommalla porukalla hömppä tokoilemaan. Urpolla on ollut koko viikon ihan ihmeellinen energia piikki persiissä, että sen kanssa ei vaan voi tehdä mitään paikkikseen tai rauhoittumiseen liittyvää. Ihan kiva että tehdään muutakin kuin tokoa johon minulla ikävä kyllä ei ole just nyt niin paljoa motivaatiota.. Johtuen enimmäkseen siitä, että me junnataan kokoajan samassa paikassa. En uskalla lähteä etenemään paikkiksessa ja seuruuseenkin pitäisi keksiä muita tapoja. Noutoon keksin kivan tavan, mutta ei sitäkään voi loputtomiin tehdä. 

Keskiviikkona olikin retkipäivä ja päästiin tutustumaan isolle maitotilalle joka siis toimii roboteilla eli toisinsanoen robotti navettaan. Olen kyllä ollut monessa "perinteisessä" navetassa, mutta tää oli uusi kokemus ja hieno sellainen. Sen jälkeen käytiin vielä eläinpuistossa. Ihania pieneläimiä sekä heppoja ja tuotantoeläimiä! Takasin tultua mentiin koulun laavulle grillaamaan ja jutskailemaan. 

Koirat oli olleet niin pajon yksin, että oli tehtävä jotain. Onneksi on näitä jotka osaa ohjata henkilö haussa sisätiloissa. Eli nyt päästiin tekemään hakua sisälle. Laitoin kuusi maalimiestä piilohin ja Urpo etsi todella pienillä avuilla kaikki. Edelleen se hakee multa apua ja neuvoja ja hölmönä olisi halunnut alkaa ilmaisemaan jo löytyneitä maalimiehiä jotka seisoivat meidän lähellä. Nopeasti kuitenkin tajusi mitä tehdä. Toisella kierroksella pääsi vielä ilmasemaan. Ensin suoraan ilmaisua ja sitten näkölähdöllä helpossa piilossa. 

Torstaina oli ryhmäytymispäivä, eli meidän ryhmälle oli kaikenlaisia kilpailuja ja tehtäviä jossa luonnollisesti tehtiin ryhmässä töitä. Miten sitä muutenkaan ryhmäydyttäisiin?

Ja taas kummasti eksyttiin treenikentälle, mutta tehtiinkin agilityä. Ensimmäistä kertaa Urpo teki 8 esteen rataa. Urpolla tietenkin täysin matalat rimat, kun en sitä uskalla hyppyyttää. Muutama kaverinikin pääsi kokeilemaan Urpoa ja Urpo toimi todella hyvin vierailla. Nyt on vaan se tilanne että jalat toimii ripeämmin kun aivot.  Se ei ole kovin hyvä, mutta pääasia että on kivaa ja Urpo teki kivasti irtoamisia.

Perjantai muistutti jo oikeaa koulupäivää, mutta me lähdettiin jo ajoissa junalle. Urpolle oli varattu Ouluun eläinlääkäriasemalle luustokuvaukset. Niistä täysin erillinen postaus heti kun viralliset tulokset tulee! Sen voin sanoa että hyvältä ei näyttänyt.

Sunnuntaina palasin Kannukseen ja kaverini tuli hakemaan minua asemalta. Illalla käytiin vielä treenaamassa ja siihen päättyi tämä ihana viikko! Toivottavasti vielä monta samanlaista.

Haluaisin kysyä teiltä lukijoilta, että mitä haluatte että kirjoitan? Tuntuu vähän siltä että kirjoitan todella epäselvää tekstiä. Mitä mieltä te olette?

 


0 kommenttia:

Lähetä kommentti