31. joulukuuta 2016

Vuoden viimoset reenit

Lähdettiin perjantaina lahteen illalla treenaamaan. Mä aattelin että teen Urpon kanssa kisanomaisen, koska ens lauantaina on Heinolassa TOKO epikset. 

Urpo teki todella hyvin ja oli kokoajan mukana. Vire oli kiva, mutta heti ensimmäisenä tehtiin paikkis jossa oli liian korkea vire joten se meni pelkäksi piippaamiseksi ja hallin pohjan haistelemiseksi. Kuitenkin palkkasin siitä ja jatkoin muita liikkeitä. 
En jaksanut alkaa enempää hiomaan sitä. Nyt tiedän että kokeessa paikkikseen mentäessä en saa puhua Urpolle mitään muuta kun lähellä olemis käskyn, näin ollen se ei paineistu.

Seuraamista tehtiin yks kokonainen pätkä ja kontakti pysy ihan kivasti.  Mulla on tapana antaa tupla käskyjä mikä on huono sitten kokeessa.
Arvosanaksi antaisin 7

Estehyppyä tehtiin ja se oli ihan kympin arvoinen suoritus! Hyvä vauhti ja suora sivulle tulo. 10+++

Kaukot toimii nykyään myös kivasti! Ei oikeestaan mitään lisättävää niihin. Arvosanaksi 9

Kapulanpito oli huono koska lainattiin kapulaa hallilta, eli se ei ollut se oma kapula. Kuitenkin myöhemmin otettiin vielä omalla kapulalla ja se sujui tosi kivasti!
Arvosanaksi 8 

Liikkeestä maahan oli ihan ok. Kontakti hävis ihan kokonaan... Mutta maahan meni kyllä heti käskyn saatuaan.
Arvosanaksi 7

Luoksetulossa Urpo tipauttaa raviin aina. Joten otin sitten läpijuoksuja. Eiköhän siitäkin ihan kiva saada!

Kokeenomasem jälkeen Urpo meni tauolle ja mä otin muutamia kuvia joulahja rahoilla ostetulla zoomilla!! 

 Hurja Supu :D

 Hyppis


Narri


Ihan kivaa settiä tolla zoomilla saa, vaikka se ei se paras olekkaan.

Urpon kanssa tein myös aksaa ja on tuo kyllä helvetinmoinen tykki.. Ootan vaan kesää, kun Heinolaankin aukeaa ulko aksa kenttä nii pääsee tekemään aksaa enemmänkii. 

Alma saattaa päästä mun luo kesäksi, laihdutus kuurille ja toiseksi treenattavaksi koiraksi! Toivon todella että Alma pääsis tänne. Kamala ikävä kokoajan kun niin harvoin Almaa näen.

Tein myös videon meidän vuodesta 2016!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti