18. lokakuuta 2017

Pentagrammi

Tänään kotiutui se puhumani pentu! Pennun virallinen nimi on Wishpig Penta Von Hilfen eli kutsuma nimeltään Penta. Penta on saksanpaimenkoira narttu ja on syntynyt 28.8.2017 eli on nyt 7vko ja 2pvä iältään. Pentan pääasiallisina lajiena tulee olemaan toko ja Pk jälki sekä muut nenätyöskentely hommat. Kilpailu tavoitteita mietitään ehkä hieman myöhemmin.

On paljon asioita mitä tulen tekemään tämän koiran kanssa erilailla, kuin Urpon. Alusta asti keskitytään rauhallisuuteen ja rauhoittumiseen sekä siihen, että kaikki tapahtuu hiljaisuudessa. Rotunsa puolesta tämä kyllä löytää vauhtia ja aktiivisuutta myös hieman vanhempana. Mikään kiire meillä ei ole eikä saa olla!

(C)Riikka-Liisa P.


Kun kävin kasvattajan luona pari kertaa pentuja katsomassa niin kasvattaja oli laittanut merkille tiettyjä piirteitä Pentasta ja huomasin ne myös itse viimeisellä kerralla viime sunnuntaina, kun kävin katsomassa pentuja. Penta on kasvattajan mukaan semmoinen, että se miettii ennen kuin tekee, ei vouhota, mutta on kuitenkin aktiivinen.

 Itse pistin merkille viimeisellä kerralla, kun käytiin Pentan ja toisen pennun kanssa ulkona vieraassa maastossa katsomassa miten ne käyttäytyy, että Penta on hieman itsenäisempi ja tutustuu herkemmin uusiin asioihin. Tavattiin myös pennuille vieraita aikuisia koiria jotka Penta kohtasi mielenkiinnolla, mutta ei kamalan alistuvasti eli itsevarmuutta löytyy.
Ruokkiessa pentuja kaikilla oli omat kupit ja otin Pentan ja toisen pennun vertailtavaksi, niin Pentalla pysyi kokoajan nenä omalla kupilla, kun taas toinen pentu olisi voinut syödä myös Pentan ruuat.  Eli tietynlaista rauhallisuutta ja tarkkuutta tällä pennulla on.


(Omistaja oikein tyylikkäänä :D) (C)Riikka-Liisa p.

Mutta pentue oli kaikinpuolin tasapainoinen!

Blogin banneri, nimi ja osoite muuttuu vielä tämän vuoden puolella ja saadaan Pentallekkin oma sivu tänne, mutta siinä voi vielä kestää. Toivon tälle koiralle vaan mahdollisimman tervettä elämää!

Ps. Urpo ei unohdu mihinkään, vaikka nyt pääasiassa Pentasta kirjoittelen.  Mulla on nyt vielä syysloma ja ollaan äitini luona jotenUrpoakin tässä nään. Harmillisesti ei voida treenata, koska Urpolla on varpaassa pehmytkudos vaurio jonka takia ontuu pahasti. Pitäisi parantua viikossa kipulääkkeillä ja levolla.

XD   (C)Riikka-Liisa P.





4 kommenttia:

  1. Voi mikä suloinen pieni! Onnea ja hyviä hetkiä. ^_^

    VastaaPoista
  2. Asiallisen oloinen blogi ja mahtava ulkoasu, jäämpäs vähän kyyläilemään. Ja sakuihmisenä ei voi olla ohittamatta myöskään aivan ihastuttavaa pentua, onnea siitä! ☺

    Laura | Koiran haukuntaa 2.0

    VastaaPoista