17. syyskuuta 2017

saksalainen toive


Tänä viikonloppuna otin kaverin Kannuksesta mukaan ja lähdettiin käymään Heinolassa katsomassa äitiä ja laumaa sekä ja tulevaa pentuani.
Kyllä, minulle on tulossa saksanpaimenkoira narttu 18.10.-20.10.2017. Haen sen lahdesta. Joku saattaa nyt kysyä, että miksi nyt jo uusi koira ja olenko valmis saksanpaimenkoiraan?


Olin jo ennen Urpon tilannetta miettinyt seuraavaa koiraa, toki vasta myöhemmälle ajalle, mutta silloin suunnitelmissa oli jo saksanpaimenkoira, lk holsku tai kk holsku. Hollanninpaimenkoira ja saksanpaimenkoira eroaa toisistaan todella paljon ja sen takia olenkin päätynyt saksanpaimenkoiraan.

Minulla oli muutamia yhdistelmiä tiedossa ja otin kasvattajiin yhteyttä. Tärkeintä minulle on suvun terveys, vaikka onhan Urponkin suku terve ja silti koira on rikki, joten oikeasti mitään ei voi ennustaa ja otatko sitten koiran terveestä suvusta tai sairaasta niin voit silti saada vastakohdan.
Tiedostan toki sakemannejen nykyajan terveystilanteen, mutta onhan ne luonteeltaan täyttä kultaa. Toki myös aussiet, mutta ainakin tulevalle koiralle on paljon harrastussuunnitelmia kuin mitä Urpolle olisi voinut olla. Saksanpaimenkoiriin tutustuin ensimmäisen kerran Koira Kikalla jossa olin useamman kerran työjaksolla. Nyt Kannuksessa ollessani oon varmistunu siitä, että sakemanni tulee olemaan seuraava koira.


Tuleva pentuni on kennel Wishpingiltä. Pentueeseen syntyi 3u ja 7n. Pentueessa on yksi narttu joka vaikuttaa ainakin tällähetkellä inulle sopivalta pennulta. Toki se voi vielä muuttua, kun pennut kasvavat ja niistä näkee piirteet ja luonteen enstistä selvemmin. Pennut ovat käyttölinjaisia ja isä kilpailee IPOn kolmosluokassa ja emällä on tehty agilityä ja tottelevaisuutta.


Minä etsin koiraa jonka kanssa tehdä PK-jälkeä sekä hakua. Myös etsintäkokeet kiinnostaa kovasti, Tokoa unohtamatta.

Haen pennun syysloma viikollani kun pentu on hieman yli 7vko ikäinen.


Tsini on minulla edelleen ja kehittyy oikein reippaasti. Tsiniä saa hieman sytytellä että olisi hieman reippaampi ja agilitystä ainakin syttyy sekä kaikenlaisista hypyistä.

Viime perjantaina siis tultiin Kannuksesta Heinolaan ja käytiin Lahdessa katsomassa pentuja jonka jälkeen mentiin äidilleni maalle. Koiria tuli kuvattua! Nyt matkalla takaisin Kannukseen!

Nyt kun blogin nimi on The Aussiet ja kun rotu vaihtuu niin olisiko kenelläkään ehdotuksia blogin uudeksi niemeksi? Jätä ehdotuksesi kommenttikentään!



1 kommenttia:

  1. Oisko uus nimi the shepherds tai the shepherdit? Paimenkoiria kuitenkii kaikki 😂🙈

    VastaaPoista