23. helmikuuta 2018

Lahden pentunäyttely

Itsehän olen tällä hetkellä Maltalla työssäoppimassa, mutta Penta lähti hoitoon kasvattajan ystävälle alkuviikosta ja viime viikon lauantaina olivat lähteneet Lahden pentunäyttelyyn. Meillä oli ideana, että näyttelyyn tulisi mahdollisimman moni Pentan sisaruksista. Kyllähän meitä kertyikin viisi, mutta valitettavsti kaksi peruivat tulonsa. Eli näyttelyssä yhteensä viisi sakemannia joista kaksi Pentan sisaruksia.

Pentan arvostelu
"5,5kk. Hyvät mittasuhteet. Melko hyvä ylälinja. Oikealinjainen pää. Tummat silmät. Hyväasentoiset korvat. Hyvä rungon tilavuus. Eturintaa tarvitaan lisää. Olkavarret saisivat olla viistommat ja polvikulmaa saisi olla enemmän. Hyvä rajaluusto ja käpälät. Hieman kapea takaliike, liikkuu reippaasti sivusta."
Sijoitus PEK3 ja KP

Pentan edelle menivät siis kaksi näyttelylinjaista sakemaania, mutta todella tyytyväinen saa olla arvosteluun! Kovasti kehuivat myös Pentan käytöstä.

Nyt Penta jatkaa hoidossa kasvattajan toisella ystävällä jolla myös monta käyttölinjaista sakemannia. Itse saavun takaisin Suomeen vasta 9.3.

Oli muuten kiva huomata, että pentunäyttelyidenkin tulokset tulevat nykyään koiranettiin! Tai ainakin showlinkin alaiset näyttelyt. Milloinkohan saataisiin myös geenitestien tulokset koiranettiin näkyville?:)

5,5kk (C) Suvi Lehto

(C) Suvi Lehto

0 kommenttia:

Lähetä kommentti