16. toukokuuta 2017

Oman elämänsä julkkis

Mä toisaan järjestin yhdeksännen luokan lopputyöksi hyväntekeväisyys Match Shown.

Mutta kerrotaampa ensin treeni rintaman kuulumiset.

Maanantaina (vko 19) lähdettiinkin extemporee haku treeneihin. Olin siis kaverini kanssa ihan ensimmäistä kertaa oikeissa haku treeneissä ja koiratkin oli ekaa kertaa treenaamassa hakua, vaikkakin Urpo on tehnyt ilmasua ja etsintöjä jo jonkin verran. 
Me siis tehtiin vaan makkara rinkiä jossa siis on muutamia ihmisiä eli tulevia maalimiehiä kutsumassa ja syöttämässä koiraa. Urpo meni ihan hullunlailla ihmiseltä toiselle ja nautti selvästi tekemisestä. Käydään vielä muutamissa treeneissä ja toivotaan että porukka ottaa meijät mukaan treenaamaan.

Tiistaina meillä oli taas aksaa. Urpo on ontuillut kausittain. Ensimmäisen kerran viime kesänä ja toisen kerran viime syksynä. Nyt taas toukokuussa huomasin kun se ontuu, mutta en osaa erottaa, että mitä jalkaa ontuu. Ontuminen meni ohi ja oli taas normaali, kunnes nyt viime viikonloppuna taas linkuttaa. Laitoin hieroja suositus kyselyitä facebookkiin ja yksi meidän aksa ryhmästä onkin hieroja ja tarjoitui katsomaan koiraa. 

Tiistaina hieroja halusi nähdä Urpon liikkeitä ja sanoi heti, että vasen takajalka on se kipeä. Mä olin ihan hämilläni kun oletin etujalan olevan syypää. Hieroja näki heti, että vasen takajalka ei ota täyttä painoa ja Urpo jättää jalan usein pitkälle taakse pysähtyessään. (Oon huomannu samaa mätsäreissä, kun vapaasti seisotan)

Hieroja kokeili vielä selkä ja lanne rankaa ja kertoi koiran olevan täysin jumissa takapäästä. Itse hieman hämmennyin ja aloin miettimään, että okei se varmaan johtuu huonoista jäähyttelyistä ja kylmillä ilmoilla en oo laittanu bottia päälle. Nyt sitten ollaan lomailtu torstaista asti ja perjantaina Urpo hierotaan ja sitten ollaan vielä muutama päivä ilman mitään treenejä. Eli haut, tokot, tottikset ja aksat jää tältä viikolta välistä, tai tottiksiin mennään kuitenkin. 

Viime lauantaina toteutin yhden hienoimmista asioistani ikinä! Olen siis jo viime syksystä miettinyt yhdeksännen luokan päättötyötä ja sitten päätin järjestää Match Shown Team Rokan hyväksi. Team Rokka on siis voittoa tavoittelematon järjestö jotka tekevät työtä norsun salametsästyksen ja norsunluu kauppojen ehkäisemiseksi ja norsunluu kauppiaiden kiinni saamiseksi.
Linkkiä Team Rokan sivuille: http://www.teamrokka.com/
 

 Otin ensimmäisen kerran Team Rokkaan yhteyttä marras-joulukuussa ja silloin he eivät vielä olleet varmoja lähtevätkö tähän mukaan, mutta pariviikkoa ennen mätsäriä Toni (Team Rokan perustaja ja toiminnanjohtaja) otti minuun uudestaan yhteyttä ja he pääsisivätkin paikanpäälle tapahtumaan. Silloin olin niin sekasin onnesta, että voi huh!


Olin siihen mennessä jo muutaman sponsorin saanut kuten Pedigree, Eläinvalokuvaaja Aino Vakkilainen, Lemmikkistore, Puotinkamari, Sport cafe Heinola ja K-market Kylätähti. Kun Team Rokka sanoi tulevansa niin saatiin myös Pusseli ja Nutrolin sponsoreiksi.


Tapahtumaan tarvittiin myös poliisille vietävä yleisötapahtuma ilmoitus jonka poliisi hyväksyi, kunhan vastuuvakuutus, turvallisuussuunnitelma ja järjestyksenvalvoja olivat hoidettu.

Kävin jo aikaisemmin keväällä hakemassa Lemmikkistorelta muutamia sponsori palkintoja. Pedigree toi palkinnot Match Show päivää edeltävänä perjantaina. Nutrolin ja Pusseli lähettivät palkinnot postissa edeltävällä viikolla.
Kiitän vielä täällä kaikkia sponsoreita vaivannäöstä ja tuesta! 



Match Show lauantai oli oikein onnistunut päivä. Mätsäriin osallistui 33 koirakkoa ja sillä saatiin kerättyä hienot 218e!
Harmiksi Heinolan Doggerilla oli samaan aikaan hyväntekeväisyys kävely Hartolan eläinsuojeluyhdistyksen hyväksi, joten muutama osallistuja jäi sen takia. 


Tuomareiksi pyysin muutamaa tuttavaani joilla on kokemusta näyttelyistä, tokosta ja agilitystä, sekä myös muista koiramaisista lajeista. Ei Match Show tuomarin aina tarvitse olla joku hieno ja tunnettu kasvattaja!
Kehäsihteereitä jouduin etsimään aika kauan kun moni peru tulonsa. Onneksi löysin facebookista sihteerin ja toiseksi sihteeriksi tuli Team Rokalta Maija joka kuuluu myös Team Rokan perustajajäseniin. 
Omasta mielestäni onnistuin Match Shown järjestämisessä oikein hyvin ja päivä oli kiva vaikkakin kiireinen eikä myöskään täysin stressitön. 

BEST IN SHOWn voittajat:
1. Iida Hakala ja australianpaimenkoira Nitro
2. Virpi Rae ja sk collie Olli
3. Janita Niemi ja x-rotuinen Olivia
4. Joonas Lehtinen ja mäyräkoira Come





Minusta ja Team Rokasta tehtiin myös juttu itähämeeseen.
Artikkeliin linkki tässä: http://www.itahame.fi/Uutiset/art2369769

Kaikinpuolin mahtava päivä ja kiva päättötyö! Oli hienoa tavata Team Rokka ja olen kiitollinen, että he pääsivät paikanpäälle!

Kiitos!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti