Olikohan kovinkaan fiksua opettaa koiraa nukkumaan sängyssä, sillä se patja taitaa elää viimesiä hetkiään puhtaana..
Viimeviikolla päästiin yhdelle tokokurssille Kannuksessa jonka piti vanhempi opiskelija näytön vuoksi. Saatiin vinkkejä kapulan pitoon sekä seuruun opettamiseen.
Tähän mennessä ollaan treenattu lähinnä vaan niitä perusasioita kuin rauhoittumista, paikallaoloa, luoksetuloa ja kontaktia. Luopumista pitäisi ehdottomasti tehdä lisää. Muutamia temppuja kuten jalkoväliin tuleminen ja siinä seuraaminen sekä jalkojenvälistä pujottelu sujuu vaivattomasti.
Välillä vaan tulee aivan järkyttävä ikävä Urpoa. Mietin joskus, että pitäisikö katua siitä luopumista. Tuntuu niin epäreilulta kun Urpon kanssa kaikki oli vielä niin kesken. Penta on ollut kyllä todella helppo nuori verrattuna Urpoon. Mutta oon oppinut rakastamaan niitä haasteita mitä Urpon kanssa kohdattiin ja niistä selvittiin. Mulle on kyllä varmaa, että Urpon vielä takaisin haen heti kun pystyn pitämään kahta koiraa. Olisihan sillä sitten Penta kaverina.
Erittäin kiitollinen olen silti omalle äidilleni joka pystyi Urpon ottamaan. Urpo ei ole kuuleman mukaan ollut mikään helppo epävarmuukisineen sekä vartiointiviettinsä kanssa.
Hyvä juttu on siinä, ettei Urpo ole oireillut selkää eikä jalkoja sairasloman aikana. Oon kuitenkin miettinyt, että hyvää lihaskuntoa ylläpitämällä ja oikealla ruokinnalla sen kanssa voisi vielä ainakin rally-tokoa, hakua ja vepeä harrastaa. Juuri ne mitä me molemmat rakastettiin tehdä. Toko ei meidän päille sovi jos sitä yhdessä tehdään. Molemmat räjähtäisi. Joskus mietin, etten enää ikinä ota australianpaimenkoiraa, mutta nyt alkaa olla jo ikävä sitä. Sakemanni tuntuu jotenkin oudolta ja onhan ne tietenkin aivan erilaisia koiria. Outoa elää helpon koiran kanssa.
Penta on aika hidas oppimaan ja muutenkin hyvin ennakkoluuloinen ja herkkä, mutta uskon, että itsevarmuus vielä kasvaa. Ei kukaan toinen koira voi korvata Urpoa. Joskus ajattelin, että varmasti parempi hermoisia koiria on, mutta kukaan ei korvaa sitä meidän yhteistä matkaa ja vaikeita hetkiä jotka lopulta päättyivät onnistumiseen. Ihan kuin kirjoittaisin jotain hautajaispuhetta ;D Ei sentään! Varmasti puolentoistavuoden päästä Urpo on kotona ja päästään taas yhdessä rakentamaan tulevaisuutta.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti