27. joulukuuta 2017

Tavoitteet 2018

On aika kirjoittaa vuoden viimeinen postaus. Valitettavasti treenipostus jää siksi tekemättä, koska meidän kämppä on ollut karanteenissa kennelyskä epäilyjen takia. Pentalla ei ole oireita ollut ja karanteeni loppuu aivan pian.

Tavoitteita ohaajalle eli minulle itselle on:

-Kärsivällisyys. Minusta tuntuu, että en vieläkään osaa olla tarpeeksi kärsivällinen oikeastaan missään asiassa. Koirien ja varsinkin pentujen kanssa se kärsivällisyys on kaikkein tärkein asia ja siksi sitä pitää olla. Tästä lähtien, jos tuntuu että koiran kanssa treenaaminen meinaa mennä sähläämiseksi tai siihen ettei kumpikaan tiedä mitä halutaan niin pysähdyn hetkeksi miettimään ja ajattelemaan miten toimitaan. Enkä vain jatka yrittämistä josta ei tule mitään.

-Joku valokuvaukseen liittyvä kurssi/valmennus/editointi kurssi päivä olisi todella kiva kehityksen kannalta toteuttaa. Josko joku kavereista lähtisi mukaan!

-Enemmän treenien videointia. Videoista näkee kaikkein parhaiten omat tekniset virheet ja parannukset kun vertailee videoita. Tarkoitus olisi oppia editoimaan videoita ja sitä kautta saada niitä jakoon.

Tässä taitaa olla ne tärkeimmät tavoitteet minulle itselleni.


Koirien tavoitteet 2018:

Toki Pentan kanssa tulee eniten touhuttua, mutta Urpollekkin on kesäksi suunnitelmia.

Penta

-Pohjat valmiiksi etsintöihin ja tottiksiin. Tämähän tarkoittaa lähinnä vaan, että treenataan paljon rauhoittumista, luoksetuloa, kontaktia ja luopumista. Etsinnöissä tehdään erilaisia namietsintöjä paljon erilaisissa tiloissa kuten rakennuksissa, ajoneuvoetsintää yms. Myös ääniin sekä erilaisiin alustoihin siedättäminen aloitetaan heti alkuvuodesta. Nyt vielä hetki lepäillään jouluruoka vatsassa.

-Ensi kaudella jatketaan jälkeä ja tarkoitus ainakin kerran viikossa tehdä jälki jotta joskus edettäisiin siinä. Mikään kiire ei tietenkään ole, mutta nenän käyttöä vahvistetaan jo nyt erilaisilla nami etsinnöillä joten uskon, että päästään etenemään jäljellä aika reipasta vauhtia. Esineiden ilmaisun harjoittelu aloitetaan myös ensi kaudella. Jälkeä tehdään pellolla, metsässä ja asfaltilla.

Muita tavoitteita Pentalle ei vielä ole, koska se on vasta pentu ja tarvitsee aikaa, luottamusta ja hyvän ohjaajan ja koiran välisen suhteen, jotta treeneissä voidaan edetä. Ollaan muuten nyt innostuttu nose workista ja todennäköisesti se nousee meidän tulevaisuuden kilpailtavien lajien listalle, mutta ensin opetellaan etsimään nameja ja hajuja.


Urpo

-Urpon kanssa en tosiaan kerkeä viettämään kauheasti aikaa, mutta kesällä Urpon on tarkoitus tulla hetkeksi minulle ja voidaan treenata etsintöjä sekä jälkeä ja hieman tottiksia jos jalka ei oireile. Haaveilen opettavani Urpolle nose workin perusteet, mutta en tiedä kerkeänkö sitä yhden kesän aikana tehdä, se riippuu paljon koirasta ja siitä kuinka nopeasti sen kanssa pystyy etenemään.

Tässä taisi olla meidän 2018 vuoden tavoitteet. Näistä mikään ei pitäisi olla mahdottomuus, mutta edetään koirien tahdissa.



Tähän postaukseen haluan vielä kertoa tapahtumasta joka Pentalle sattui vähän aikaa sitten.
Jätin Pentalle kongin jossa on ruokaa, kun lähdin aamulla kouluun.Takaisin tultua ihmettelin, kun koira ei tullut minua vastaan vaan kyhjötti sängyn alla kaulus ja suu täynnä kuolaa ja kongi suussa.





Joo olihan se kongi tosiaan suussa mutta se oli jäänyt alaleukaan kiinni. Alakulmurit ei päästäneet siitä irti ja sitä ei olisi mitenkään saanut irti ilman leikkureita joita ei opiskelijan kaapista löydy.


Onneksi meillä on koululla parhaan opettajan ja yki heistä päsi tulemaan samantien koululle auttamaan kongin irti leikkaamisessa. Onneksi emme joutuneet lähtemään päivystykseen, koska se ei olisi edes mennnyt vakuutuksista. Ei ne aktivointilelujen varoitukset ole turhaan keksittyjä! Tästä lähtien meillä aktivointileluista saa syödä vaan valvottuna.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti